Joululeivontaa osa 2: Piparkakut

Meissä jokaisessa asuu pieni joulutonttu. Vuosia olin vakuuuttunut siitä, ettei minussa mitään tonttuja asu. Joulu ja kaikki siihen liittyvä tuntui velvollisuudelta, jota en lainkaan olisi halunnut. Olin se vihreä karvainen peikko, jolla on ruttuinen naama ja Jim Carreyn ääni; Grinch. Viime jouluna sisäinen tonttuni alkoi heräämään. Se leipoi piparkakkuja ja jopa piparkakkutalon. Tänä jouluna sisäinen tonttuni on täysin hereillä, jopa niin hereillä, että se saattaa näkyä myös ulkoisena tonttuiluna. Joulu tuo mukanaan valon, ilon ja lämmön tänne Pohjolan pimeyden keskelle, joten nautitaan joulunajasta nyt kun se on täällä.

Olen leiponut tänä jouluna jo kaksi piparkakkutaikinaa tällä samaisella ohjeella.

Tässä piparkakkujen ohje:

150 g fariinisokeria
250 g siirappia
1 tl inkivääriä
3 tl kanelia
½ tl neilikkaa
1 tl kaardemummaa
150 g voita
1 muna
2 tl soodaa
500-600 g vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Lisää sooda ja sekoita kunnes seos vaahtoaa. Pane taikinakulhoon voi ja kaada kuuma seos päälle. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Lisää kananmuna, kun seos on jäähtynyt. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan. Paista piparkakkuja uunissa 225 asteessa noin 8 min.

Ja tässä piparkakkujen toteutus:

Kauppaan lähtiessäni muistuttelin itseäni piparkakkujen tarveaineiden ostamisesta. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että en muistanut ostaa kanelia. Ajattelin kanelin olevan tärkeä ainesosa, joten kaivoin kaappien kätköstä 5 vuotta vanhoja kanelitankoja. Arvelinkin, että niille saattaisi olla joskus käyttöä. Suunnitelma olisi ollut mitä mainioin...

... mikäli olisin ymmärtänyt poistaa kanelitangon seoksesta ENNEN soodan lisäämistä. Vaan enpä ymmärtänyt ja voin vakuuttaa, että tovi vierähti kanelitankoa etsiessä vaahdon seasta.

Piparkakkutaikinamytty pakattuna ja matkalla jääkaappiin yöksi.

Jostain syystä yksi pellillinen pipareita palaa aina...

Onneksi suuri osa on onnistuneita.

Osa pipareista kannattaa koristella. Pikkuväki (ja isoväkikin) tykkää koristelluista pipareista kovastikin.

Joululeivontaa osa 1: Karjalanpiirakat

Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa pohtien elämää. Tosin olen myös elänyt elämää ensimmäistä kertaa vuosiin niin rohkeasti, että heikompipäistä saattaisi jopa pelottaa. Tosin niin on minuakin välillä pelottanut. Elämän eläminen, eikä vain suorittaminen, vaatii rohkeutta. Sitä rohkeutta on meissä jokaisessa, mutta olemme tottuneet pelkäämään. Elämän pelkääminen on opittua. Kukaan meistä ei synny peläten elämää, vaan me kasvamme pelkäämään. Meidät kasvatetaan pelkäämään. Lapset ovat huolettomia, kunnes oppivat huolestumaan. Lapsilla on luottamus elämään, jonka me aikuiset olemme kadottaneet. Eräs viisas mies on joskus sanonut, että meidän tulisi tulla lasten kaltaisiksi. Meidän tulisi siis elää hetkessä, murehtimatta huomista tai eilistä. Tänään on kaikki hyvin. Uusi onnellinen elämä odottaa eläjäänsä. Se on meidän kaikkien ulottuvilla, mutta vaatii kaikesta vanhasta ja toimimattomasta luopumista. Ensi vuodelle lupaan itselleni tehdä kaikki valintani rakkaudesta ja luopua pelosta. Aion etsiä todellisen itseni, lapsen, jonka hukkasin elämän polullani, kun kuljin harhaan.

Tänä vuonna olen päättänyt juhlistaa joulua kotona. Aina aikaisempina vuosina olen mennyt valmiiseen joulupöytään. Kotijoulu vaatii joulujärjestelyitä, joita en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Sukuni on kotoisin Pohjois-Karjalasta, joten karjalanpiirakoiden leipominen kuuluu jouluperinteisiin. Äitini leipomat karjalanpiirakat ovat superhyviä, joten rima tuli asetettua melko korkealle. Yllättäen karjalanpiirakoiden leipominen ei ollutkaan yhtään vaikeaa. Muutamia kommelluksia saattoi silti mahtua mukaan...

Tässä karjalanpiirakoiden ohje:

Riisipuuro:

4 dl vettä + 4 dl puuroriisiä
1,5-2 l maitoa
2 tl suolaa

Taikina:

4 dl kylmää vettä
4 dl vehnäjauhoja
6 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
2 rkl öljyä

Voiteluun sulatettua voita

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää riisi. Kiehauta ja sitten lisää maito, mausta ja anna hautua kypsäksi kannen alla (noin 1 h). Sekoita kulhossa vesi. suola ja jauhot. Lisää öljy. Älä vaivaa taikinaa turhaan. Jaa taikina kahteen osaan, ja leivo niistä kaksi tankoa. Ja tangot noin 20 palaan. Pyörittele palat sileiksi palloiksi ja suojaa muovilla, etteivät ne kuivuessaan kovetu. Kaulitse pallot letuiksi. Laita runsaasti jauhoja alle. Levitä puuro ja rypytä. Paista 275 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Voitele sulatetulla voilla.

Ja tässä karjalanpiirakoiden toteutus:

Ihmettelin miksi riisipuuro oli niin tiivistä. Hieman löysähkömpi puuro olisi ollut helpompi levittää piirakkapohjille. Huomasin jälkikäteen ohjetta lukiessani, että maitoa olisi pitänyt laittaa ohjeen mukaan 1,5-2 litraa. Minä laitoin litran vähemmän..  

Parhaiten piirakkapohjien kaulitseminen onnistuu puisella kaulimella. Kaulimia on kahta mallia; Pekka Puupään hurjan vaimon Justiinan kaulin ja sitten se toinen. Minä käytin piirakkapohjien kaulitsemiseen juuri sitä toista kaulinmallia.

Tässä eri mallisia piirakoita menossa uuniin. Piirakoista voi tehdä suippoja, pyöreitä tai kulmikkaita. Kukin taplaa tyylilään. Apukokki teki oman äitinsä mallilla piirakoita ja minä omani. Molemmista tuli yhtä hyvän makuisia.

Tässä valmiit karjalanpiirakat, joita vähän maisteltiin ja jotka sitten pakastettiin odottamaan joulua <3

Teeleipiä ja sympatiaa

Elämä tarjoaa meille jatkuvasti tilaisuuksia kasvaa, oppia ja muuttua. Elämän tarjoamat haasteet ovat usein täysin arkipäiväisiä, mutta toisinaan elämä tuo polullemme suuria mullistuksia. Vastoinkäymiset tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, mutta silloin on hyvä muistaa, että niiden on tarkoitus ravistella meitä hereille. Tuhatvuotisesta unesta herääminen saattaa toki tuntua epämiellyttävältä. Elämässä käydään jatkuvaa kamppailua egon ja todellisen Itsen välillä. Vastoinkäymiset ovat egon luomia illuusioita ja testejä, joilla se pyrkii estämään kaiken kasvun ja positiivisen muutoksen. Saattaa tuntua siltä, että sama tilanne tai samantapainen ihmisuhde toistuu elämässä yhä uudelleen ja uudelleen.

Onnellisuus tuntuu saavuttamattomalta, jos istuu egon luomassa vankilassa. Egon viestit pyrkivät hetkelliseen hyvään oloon ja kannustavat olemaan syy uusiin tilanteisiin, joiden negatiiviset seuraukset ilmenevät myöhemmin elämässä. Hetkellinen helpotus on harhaa. Ego on pelkuri. Totuudelta piiloutuminen johtaa oravanpyörään. Minä, jos kuka tiedän sen kokemuksesta, sillä olen pakoillut totuutta koko elämäni. Totuus on ainoa avain vapauteen.  Jos ego hallitsee ajatuksiamme, niin tunteemme ovat pelolla viritettyjä. Jos on rohkeutta vastustaa egon kuiskimia viestejä, se hiljenee hetkeksi ja voi huomata kuulevansa myös muita ajatuksia. Ne viestit tulevat todelliselta Itseltä, joka viisaudessaan ymmärtää mistä on oikeasti kyse. Se jakaa viisauttaan niille, joilla on rohkeutta vastustaa egon tarjoamaa nopeaa ja hetkellistä helpotusta, sekä kärsivällisyyttä odottaa ja tarkkailla tilannetta, kunnes saavuttaa riittävän ymmärryksen haasteeseen vastaamiseksi mahdollisimman positiivisella tavalla. Ego on loistava harhauttaja, jonka kanssa voi kuitenkin elää sovussa. On mahdollista valjastaa ego käyttöönsä. Se tarjoilee positiivista puoltansa, mikäli se työskentelee todellisen Itsen alaisuudessa. Silloin ego on kannustava ja myötätuntoinen, eikä sillä ole tarvetta tuomita tai hallita. 

Polullamme kohtaamamme tilanteet ovat auttamassa meitä kasvussamme ja näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta, ovat vain parhaaksemme. Ego ei ole vihollinen, vaan elämässä opiskelun työkalu. Elämä tuo eteemme iskuja, joiden on tarkoitus herättää silloin kun mikään muu ei saa meitä muuttumaan. Joskus se voi tarkoittaa kaiken vanhan katoamista. Tyhjyyttä. Ja uutta alkua. Uuden elämän ensimmäiset askeleet ovat meillä kaikilla hatarat, mutta ne vievät kohti entistä loistokkaampaa elämää. Meillä on vapaa tahto. Miksi siis valita jotain sellaista, mitä ei todellisuudessa halua?

Näiden syvällisten (ehkä liiankin syvällisten) ajatusten lisänä tarjotaan tänään teetä ja sympatiaa. Teeleipien leipomisesta minulla on vain ja ainostaan kokemusta yläasteen kotitalouden tunneilta. Silloin en ollut mikään keittiövirtuoosi, tosin sitä en väitä olevani vieläkään. Jotain olen kuitenkin elämässäni oppinut leivonnasta, sekä parista muustakin asiasta. Teeleipien ohjetta voi muunnella loputtomiin, joten luultavasti näihin ei pääse kyllästymään.

Tässä teeleipien ohje:

4 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, lisätään pehmeä tai sulatettu rasva ja neste. Taikinasta muotoillaan käsin keivinpaperille pellille kaksi pyöreää ja matalaa leipää. Leivät jaetaan veitsellä neljään osaan, pistellään ja paistetaan 225 asteessa n. 15 min.

HUOM! Sämpyläjauhot voi korvata 2 dl vahnäjauhoja ja 2 dl grahamjauhoja. Grahamjauhot taas voi korvata kaurahiutaleilla. Ja voi lisätä 1 dl juustoraastetta.

Ja tässä teeleipien toteutus:

Kurkkaus kuiva-ainekaappiin paljasti sen, ettei tämä leipuri ole vieläkään oppinut suunnittelemaan mitä leipoo ja milloin leipoo. Leipomisvimma iskee yleensä yllättäen ja silloin ei tarveaineita aina löydykään kaapista. Kaapin kätköistä löysin kuitenkin vehnäjauhoja, kuitupuuroseosta ja neljän viljan puurohiutaleita. 

Sekoitettuani kaikki aineet huomasin hämmentäväni velliä, josta ei olisi voinut muotoilla millään mitään pyöreää. Lisäsin vehnäjauhoja taikinaan, kunnes se oli käsin muotoiltavassa muodossa. Myöhemmin kuulin, että taikinan ei olisi tarvinnutkaan olla käsinmuotoiltavaa, vaan se olisi voinut lusikoida suoraan pellille.

Teeleipien kaverina voi tarjota vaikkapa tonnikalasalaattia ja tietenkin teetä.

"Orjuus kahlehtii vain harvoja, useimmat kahlehtivat itse itsensä." (Lucius Seneca)

Pitsaa kaikilla täytteillä

Uskoin eläväni täyttä elämää. Täytin vuodet velvollisuudentunnolla ja suorittamisella. Kadotin omat unelmani, kun yritin toteuttaa muiden haluja ja toiveita. Uskottelin itselleni niiden olevan omiani. Totuus on se, etten uskonut ansaitsevani enempää. Ajattelin, että unelmien pilvipalvelun mappi ö:hön mahtuu rajattomasti tiedostoja, ja sinne voi heittää turhat haaveensa ihmisistä, jotka voisivat olla parempia, ja elämästä, jonka sisältö olisi sitä mitä sydämessään tietää hyväksi. Olin rakentanut huolella elämääni kulissit ja elelin hiirulaisena niiden sisällä. Minulta puuttui rohkeus. Rohkeus määrittää elämän laadun. Rohkeuden ytimessä eläessä ei tarvitse enää istuskella hiirulaisena laatikossaan. Elämä tarjoaa meille jatkuvasti mahdollisuuksia toteuttaa haaveitamme ja elää unelmiamme todeksi. Salaisten haaveiden toteuttaminen vaatii rohkeutta heittäytyä ja toisaalta myös rohkeutta vapautua kahleista, joita uskomme tarvitsevamme. Millaisen elämän pyytäisit, jos voisit pyytää maailmankaikkeudelta mitä vain ja se lupaisi toteuttaa toiveesi parhaalla mahdollisella tavalla?

Niin vaikeaa kuin se onkin myöntää, olen täysin lähtöruudussa. En ole haaveillut mistään vuosiin. En tiedä mistä unelmoida. Uskoin, että minulla oli kaikki se mitä tarvitsen tai haluan. Olen toteuttanut muiden ihmisten suunnitelmia, haaveita ja ajatuksia elämästä uskaltamatta kohdata ja toteuttaa omiani. Nyt tiedän, että haluan elää täyttä elämää. Mutta millaista on elää elämää kaikilla täytteillä? Jos tilaisit elämän, kuten pitsan pitseriasta, mitä täytteitä valitsisit siihen?

Minulle yksi elämä kaikilla täytteillä, kiitos. Sillä vain niin voin olla varma, että olen kylläinen elettyäni sen. Sanotaan, että elämässä pitää olla unelmia. Nyt on aika purkaa unelmien pilvipalveluun vuosien aikana heitetyt hylätyt haaveet ja pohtia mitä oikeasti haluaa elämältään.

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
(-Tove Jansson)

Kun nyt tuli pitsa puheeksi, niin tässä napolilaista arkiruokaa 1700-luvulta hieman nykyaikaisemmassa muodossa, ja tietenkin kaikilla täytteillä.

Tässä pitsan ohje:

Taikina:

2 dl lämmintä vettä
25 g kuivahiivaa eli yksi pussi
1 tl suolaa
vehnäjauhoja
öljyä

Sekoita kuivahiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon pohjasta ja on kaulittavassa muodossa. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi. Mikäli haluat pitsaan erityisen rapean pohjan, paista pohjaa uunissa 250 asteessa muutama minuutti ennen täytteiden levittämistä.

Tomaattikastike:

1 tölkki tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
Tuoretta basilikaa ja timjamia
1 tl suolaa

Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.

Täytteet:

Herkkusieniä
Mozzarellaa
Fetajuustoa
Tonnikalaa
Ananasta
Tomaattia
Punaista paprikaa
Keltaista paprikaa
Sipulia
Oreganoa
Pitsajuustoraastetta

Ja tässä pitsan toteutus:

Pitsa on ruokaa joka muuttuu moneksi - vain mielikuvitus on rajana. Pitsaan voi täytteeksi käyttää oikeastaan mitä vaan ja silti sitä voi kutsua pitsaksi. Erään pitserian listalta löytyy erikoinen pitsa, jossa on täytteenä kananmunia ja herneitä. Se kuulostaa ja näyttää melko eksoottiselta. Huomasin, että tähän pitsaan tuli laitettua tomaattikastiketta hieman liikaa sillä seurauksella, että se levisi uunissa yli pitsapohjan ja leivinpaperin. Uunipelti meni pesuun, tosin sinne se olisi joutanut jo muutenkin.

Pitsa on siitä mainiota ruokaa, että pahimmillaankin se on ihan hyvää. <3

Rakkautta ja juustokakkua

Olen pohtinut viime aikoina rakkautta. Sanotaan, ettei rakkaus pelkää mitään. Rakkaus on peloton. Se katsoo kaikkea tyyneydellä. Rakkaus ei katso sitä mitä yritämme sille näyttää, vaan löytää katsellaan nimenomaan sen mitä yritämme piilottaa. Rakkaus tietää, että silloin se katsoo itseensä. Rakkaus katsoo silmillään kauheimpiakin tekojamme, mutta se ei säikähdä. Kauheat teot eivät kiinnosta sitä. Rakkaus katsoo niiden yli. Mutta kuitenkin juuri rakkauden katseen edessä pelkäämme ja toivomme, ettei se näkisi meitä kokonaan. Mitä me pelkäämme? Jostain kumman syystä oletamme, että rakkauden kuuluu löytää meistä jotain sille kelpaamatonta. Jotain niin tuomittavaa ja halveksittavaa, että se kääntäisi katseensa pois. Ja me saisimme jatkaa kuten ennenkin. Totuus on se, ettemme me pelkää sitä, että rakkaus löytäisi meistä jotain arvosteltavaa. Pelkäämme sitä, ettei rakkaus löytäisikään meistä pahuutta. Rakkaus katsoisi meitä, tulisi vierellemme ja yllättäen pyytäisikin meitä katsomaan itseensä. Pelkäämme, että rakkaus viihtyisikin lähellämme ja jatkaisi vain katsomistaan.

Rakkaus voi olla peloton, mutta huomasin, etten minä sitä ole. Olen oppinut pakenemaan rakkauden katsetta. Olen pelännyt, että aluksi rakastavasti lähestyvä katse näkisikin minussa jotain sille kelpaamatonta, pettyisi ja hyökkäisi. Mutta rakkaus ei hyökkää. Rakkaus näkee itsensä. Ja silloin kaikki vanhat vastaukseni katoavat ja ymmärrän, että ne eivät olleetkaan yhtä kuin minä itse. Ne olivat vain outoja selityksiä, joiden avulla sain rakkaudettomuuden näyttämään rakkaudelta. Loin selitysten avulla jotakin, joka kyllä näytti rakkaudelta, mutta ei oikeasti tuntunut siltä. Kuitenkin tietoisuus todellisesta rakkaudesta on kulkenut mukanani etäisen muiston tavoin. Olen yrittänyt vaientaa tuota muistoa, mutta en ole voinut, sillä tuo muisto olen minä itse. Lopulta en enää pystynytkään tyytymään mihinkään muuhun. Hain ja etsin rakkautta, mutta en löytänyt sitä ennenkuin olin valmis kohtaamaan itseni. Ja silloin huomasin tulleeni kotiin.

Pohdintojen ohessa on myös hyvä muistaa syödä jotain. Olen kuullut sanottavan, että joku voi elää pelkästä rakkaudesta. En kuitenkaan usko, että pelkällä rakkaudella voi elää, kyllä syödäkin täytyy. Vaikkapa sitten juustokakkua.

Tässä on juustokakun ohje:

Pohja:
200 g murskattuja Digestive-keksejä
75 g huoneenlämpöistä voita

Täyte:
400 g tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita voi ja keksinmurut keskenään ja painele seos voidellun, halkaisijaltaan 25 cm:n irtopohjaisen vuoan pohjalle. Kypsennä pohjaa noin 15 minuuttia 150 asteessa. Kohota lämpö sitten 175 asteeseen. Sekoita täytteen aineet sileäksi seokseksi ja levitä pohjan päälle. Kypsennä kakkua vielä 30-40 minuuttia.

Ja tässä on juustokakun toteutus:

Käytin kakkuun Mascarpone-tuorejuustoa, sillä se oli ainoa luomutuorejuusto jonka löysin ruokakaupasta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laiton juustokakkutaikinaan myös hieman sitruunanmehua ja raastettua kuorta.

En tiedä mistä sain idean murskata keksit muovipussissa. Idea ei ollut toimiva, sillä pussiin tuli hetken mäiskimisen jälkeen reikä, josta keksinmurut lentelivät minne sattuu.

Ja tässä keksinmurupohja on menossa uuniin. Ystävällinen apuleipuri söi murupohjasta ylijääneet keksit.

Väittäisin, ettei juustokakussa voi koskaan olla liikaa sitruunaa. Väittäisin myös, ettei missään voi koskaan olla liikaa sitruunaa.

Tässä valmista juustokakkua ja tuoreita vadelmia.

Rakkautta ja yskää ei voi kätkeä, väittää vanha latinalainen sananlasku. Monen viikon yskimisen jälkeen allekirjoitan kyseisen väitteen ja antaudun. <3

Mustikkaiset muffinit

Tein metsäretken, jonka tarkoituksena oli kerätä kanttarelleja. Kanttarelleja en löytänyt yhtään, vaikka niitä on kuulemma tänä syksynä kaikkialla. Ei ollut siellä mistä minä niitä etsin. Metsäretkellä törmäsin hyttysarmeijaan, jonka saattelemana päätin lopulta jättämään metsän taakseni tyhjin käsin. Pakastin on täyttynyt mustikoista, joiden poimimiseen minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa. Kiitos ihanat sukulaiset, että pidätte perheemme mustikoissa. Olen tänä kesänä leiponut mustikoista mustikkapiirakoita, joten nyt päätin leipoa mustikkamuffineja. Mustikan kerrotaan olevan ns. superfoodia. Mielestäni superfoodin ideana on, että se on lähellä tuotettua ja tulee luonnosta. Paljon järkevämpäähän on syödä mustikkaa kuin tuoda jotain kojimarjaa kaukaa Kiinasta asti tänne pohjolaan. Superfoodia on nykyisin monet sellaiset ruuat, jotka ovat olleet aina ihan tavallista ruokaa.

Tässä mustikkamuffinien ohje:

100 g margariinia tai voita
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 ½ dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl mustikoita

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita grahamjauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan. Lisää lopuksi marjat kevyesti sekoittaen. Jaa taikina 15 pieneen paperivuokaan ja paista muffineja uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.

Ja tässä mustikkamuffinien toteutus:

Muffinit ovat yllättävän helppoja ja nopeita leipoa. Tällä samaisella ohjeella voi leipoa muffineja myös muista marjoista. Ajattelin itse kokeilla leipoa myös muusta superfoodista, kuten esim. vadelmista tai puolukoista.

Tuoreet mustikat ovat ihania, vaikkakin toki pakastetut ovat oikein hyviä. Tällä kertaa ymmärsin onneksi takinaa sekoittaessani olla käyttämättä sähkövatkainta. Lopputuloksena olisi ollut sininen taikina. Toisaalta pohdin, että siniset muffinit olisivat olleet taas hauskaa vaihtelua... Ehkä seuraavalla kerralla.

Taikinaa vuokiin annostellessa maltti on valttia. Kovin mielellään taikinaa annostelisi vuokiin runsaasti, mutta olen oppinut, ettei se kannata.

Tässä valmiit mustikkamuffinit.

Tiesittekö muuten, että Yhdysvalloissa eri osavaltioilla on omat muffininsa? Mustikkamuffinit kuuluvat Minnesotalle. Täytenee todeta, että amerikkalaiset todella rakastavat ruokaa.

Muhkeat letut

Perjantai on hyvä päivä pitää lettukestit. Varsinkin silloin kun se on viikon ainoa vapaapäivä. Vuorotyöläisen elämä on toisinaan tällaista, mutta hyvitän sen itselleni ja perheelleni letuilla. Aika on siitä kummallista, että sitä ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi. Sain itseni kiinni harmittelemasta. Sitten päätin jälleen kerran tarkastella tilannetta tarkemmin ja totesin, ettei ajassa ole mitään vikaa. Vikaa on mieleni vaatimuksissa. Me ihmiset pyrimme jatkuvasti suorituksiin ja lopputuloksiin. Seurauksena on jatkuva kiire ja aikapula niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Elämme non-stop -elämää 24/7 kulttuurissa ja kadotamme hetkessä elämisen levollisuuden.

Aika tuntuu nopeutuneen ja kiire on sellainen ajan olomuoto, että sen vallitessa aika täyttää kaiken tilan. Erään käsityksen mukaan aika on ihmisen mielen luoma illuusio liikkeestä, joka syntyi kun opimme mittaamaan aikaa. Ei siis ole olemassa aikaa, on vain tämä hetki joka tunnetaan ikuisuutena. Periaatteessa meillä on käytössämme siis kaikki mahdollinen aika. Tästä lähtökohdasta ajatellen kannattaa nauttia ja iloita nykyhetkestä. Mistä ihmeestä me ihmiset olemme saaneet päähämme kiirehtiä läpi elämän kaulasuonet pullottaen ja kärsien? Joskus tulee vastaan se hetki, kun pohtimme mitä tulimme tehneeksi elämällämme. Toivon, että silloin huomaan eläneeni lähellä viisauden lähdettäni, omaa sydäntäni, ilman jatkuvaa suunnittelua, varmistamista ja huolehtimista. En halua enää pyrkiä kohti tulevaisuuden loputtomia haluja ja tarpeita. Onni on tänään ja tässä hetkessä.

Tässä muhkeiden lettujen ohje:

3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 kananmuna
1 prk (200 g) maustettua rahkaa
2 dl maitoa

Paistamiseen:
Voita tai margariinia

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Lisää kananmuna, rahka ja maito. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota hetki ennen paistamista. Taikinasta tulee noin 20 pientä lettua. Tarjoa lämpimänä marjasurvoksella höystetyn hillon ja maustetun rahkan tai kermavaahdon kanssa.

Ja tässä muhkeiden lettujen toteutus:

Oli ihanaa tehdä tavallisten laiheliinilettujen sijaan muhkeita lettuja. En käyttänyt lettuihini maustettua rahkaa, vaan ihan tavallista.

Löysin muhkeiden lettujen ohjeen lehdestä. Sanat "helppoa" ja "hyvä kokki" kolahtivat heti ja ajattelin, että paistan lettuja.

Apukokki juoksi vapaapäivänä iloisesti pihalla. Sain kuitenkin kissasta seuraa lettujen paistamiseen, joten ei tarvinnut paistella yksin.

Lettujen heittelyyn en ole vielä ryhtynyt. En ryhtynyt tälläkään kertaa, vaikka jostain hulluuspuuskasta johtuen sitä jopa muutaman sekunnin harkitsin. Ehkä seuraavalla kerralla...

Tässäpä ihania muhkeita pullukkalettuja, kermavaahtoa, mansikoita ja vadelmahilloa.


"Nähdä maailma hiekanjyvässä
ja taivas kedon kukassa,
kannattaa kädessään loputtomuutta
ja viettää ikuisuutta tunnissa." (William Blake)

Mokattomat kaakaomokkaleivokset

Perjantai 13. päivä on yleisen taikauskoisen käsityksen mukaan epäonnen päivä. Minun 13. päivä perjantaini oli onnekas. Olen kiitollinen kaikista ystävistäni, sekä uusista että vanhoista. Mistä sitten tunnistaa ystävän? Olen pohtinut ystävyyttä ja todennut, että joskus ystävä voi olla myös sellainen ihminen, joka herättää ristiriitaisia tunteita. Perinteisesti ystävä on lämmin ja myötätuntoinen rinnallakulkija, mutta vanha ystävä voi ottaa elämässämme myös toisenlaisen roolin ja olla herättelemässä ja haastamassa näkemään asiat toisin. Tällaista ystävää voi olla vaikea tunnistaa, mikäli itsepintaisesti takertuu pelkästään kielteiseen tunteeseen, jota toinen ihminen herättää. Meillä on taipumus käyttää tahdonvoimaamme paljon enemmän siihen, että yritämme hallita muita, kuin oppiaksemme hallitsemaan itseämme. Ystävä voi auttaa näkemään sielumme haavat, joskus jopa rajustikin, repimällä ne auki. Jotta voisimme muuttaa sisintämme meidän on tarkasteltava varjopuoliamme ja kohdattava ne. Se ei ole helppoa. Siihen tarvitsemme peiliä. Paranemisen ensimmäinen vaihe on se, että tunnistaa haavansa. Itse paraneminen vaatii haavan läpi kävelemistä ja tunteittensa kohtaamista. Ehkä haavat ovat keino, joilla pääsemme toistemme sydämiin. Uskon, että niiden on tarkoitus opettaa meille myötätuntoa ja viisautta. Ja siinä meitä on auttamassa ystävät, joita kohtaamme matkallamme.

Tänään en nostanut maljaa ystävyydelle, vaan leivoin sen kunniaksi suklaaleivoksia. Suklaahan on tunnetusti ensiapua sydänsuruihin. Toisinaan me ystävät niitä toisillemme aiheutamme ja niiden avulla toisiamme opetamme. Syödään välillä sisäisiin haavoihimme laastaria ja kerätään voimia ja rohkeutta. Huomenna on hyvä päivä tehdä löytöretki sisimpäänsä.

Tässä kaakaomokkaleivosten ohje:

200 g voita tai margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl vahvaa kahvijuomaa

Kuorrutus:
25 g voita tai margariinia
1 rkl kuumaa kahvijuomaa
2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniliinisokeria

Koristeluun suklaa- tai pähkinärouhetta

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos, voisula ja kahvi. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteessa uunissa noin 15 min. Sekoita kuorrutusta varten pehmeän voin joukkoon muut ainekset. Levitä kuorrutus pinnalle. Leikkaa pieniksi neliöiksi ja koristele.

Ja tässä leivosten toteutus:

Päätin jättää kahvin kokonaan pois leivoksista. Korvasin kahvin taikinassa maidolla ja kuorrutteessa vedellä.

Kärsivällisyyteni ansiosta en räjäyttänyt voita mikrossa, kuten tavallisesti teen,  ja lisäsin jauhotkin taikinaan hienosti muistaen käyttää siivilää.

Apuleipuri osallistui leipomiseen tällä kertaa esipesemällä kulhot, vatkaimet ja lusikat.

Suklaalkuorrutetta ei ole koskaan liikaa, sillä lopuille löytyy aina käyttöä. Kuorrutetta kannattaa tehdä tupla-annos, sillä kun puoli pellillistä sulkaaleivoksia oli kuorrutettu, näytti kuorrutusmuki jo näin tyhjältä.

Sanotaan, että vanha ystävä on paras peili. Tässä malja ystävyydelle suklaaleivoksen muodossa.

"On tärkeää kuulla elämän musiikki kaikkialla, useimmat kuulevat vain riitasoinnut." <3

Marjapiirakka

Näin unta, jossa minut oli valittu parhaiden tanssijoiden joukossa esiintymään suurelle lavalle tanssiesitykseen. Musiikin alkaessa tajusin, etten yhtään muistanut tanssiaskeleita. Pelkäsin tekeväni itseni naurunalaiseksi, sillä yleisössä oli ihmisiä, joihin halusin tehdä vaikutuksen ja joiden krittiikkiä pelkäsin kuollakseni. Yllättäen huomasin katsoessani ympärilleni, ettei muutkaan tanssijat osanneet askeleita vaan kaikki tanssivat eri tahdissa haparoivin askelin.

Pohdin näkemääni unta ja sen symbolista merkitystä elämässäni. Yöllisen tanssiesityksen aiheuttamasta järkytyksestä toipumiseen meni osa aamupäivästä, sillä minä jos kuka pelkään esiintymistä ja toisten ihmisten kriitiikkiä tekemisistäni. Aivan kuin kapinoidakseni tätä piirrettä vastaan, olen alkanut tehdä kaikenlaista sellaista, jossa voin saattaa itseni naurunalaiseksi tai saada kritiikkiä muilta ihmisiltä. Aloitin hankkeen tästä blogista ja nyt olen laajentanut sitä myös muuhun elämääni. On tärkeää elää itsensä näköistä elämää. Suhtaudun silti kiitollisena myös niitä opetuksia kohtaan, joita saan minua kritisoivien taholta. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen tietää itse sydämessään mikä on oikea tapa elää. Se ei voi olla meille kaikille sama, sillä jokainen tanssii tässä elämässä omaa tanssiaan. Tanssiaskeleemme eivät aina sovi yhteen, mutta sen ei kannata antaa häiritä niin paljoa, ettei tanssisi toisten kanssa. Erilaisuutemme on rikkaus, lahja, jonka elämä meille tarjoaa. Opimme itsestämme toistemme kautta ja mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä paremmin voimme ymmärtää myös kanssaeläjiämme. Pohdintojen ohessa leivoin marjapiirakkaa tuoreista marjoista.

Tässä on marjapiirakan ohje:

Pohja:

100 g  voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl marjoja
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä marjat päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Ja tässä marjapiirakan toteutus:

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt marjapiirakkaa alusta asti, vaan aina turvautunut kaupan pakastepiirakkataikinaan. Nyt kun olen alkanut luomuilla, on piirakkataikinakin tehtävä itse. Se olikin yllättävän helppoa ja nopeaa, joten tuskin enää koen edes tarvetta valmistaikinanostoon.

Kotimaisia marjoja on vielä tässä vaiheessa kesää huonosti saatavilla, mutta se ei haittannut, kun hankin niitä rakkaalta naapurimaaltamme, jossa marjakausi on jo menossa.

Jälleen kerran palaan aiheeseen voisokerivaahto. Ensinnäkin, jos kerran puhutaan vaahdosta, niin mielestäni vaahto on jotain missä on kuplia. Tällä kertaa otin voin sulamaan ajoissa ja vatkausta aloittaessani se oli oikein pehmeää. Vatkasin ja vatkasin (= sähkövatkain vatkasi ja vatkasi. Kiitos sen keksijälle). Kaikesta huolimatta lopputulos oli se, että voisokerivaahtotekele jäi vatkaimiin kököksi kiinni. Siitä sitten kun sen irrottelin, niin totesin sen olevan valmista epävaahtoa.

Voin ja sokerin epävaahdottumisesta huolimatta marjapiirakasta tuli oikein onnistunutta. Ehkä pohjasta tuli aavistuksen liian hoikka, sillä piirakkavuoan läpimitta oli suurempi kuin ohjeessa suositeltu.

Seuraavaksi on pakko esittää oodi kermavaahdolle. Väitän, ettei ole olemassa sellaista ruokaa, johon kermavaahto ei sopisi. Kuohukerma jopa tekee sen mitä lupaa; vaahtoutuu.

Wanhanajan karamelleja

Olen karkkiholisti. Valitettavasti minulle ja kohtalotovereilleni ei ole vielä perustettu AK-kerhoa (anonyymit karkkiholistit) tai muuta vertaistukiryhmää. Karkinhimo on aina piinannut minua, siitäkin huolimatta, että olen tiedostanut varsin hyvin makeisten sisältämien lisäaineiden, sokerin ja rasvan haitallisuuden terveydelleni. Kovin mielelläni syyttäisin nykyistä makeisteollisuutta paheestani. Totuus on kuitenkin se, että vaikka kuinka sitä kritisoisin, ei eräs tosiasia muutu miksikään: se sama hahmo, joka minua tuijottaa peilistä, työntää lisäainesokerirasvapommit sisuksiinsa. Ei sitä tee kukaan muu kuin minä itse. Muuta maailmaa on helppo syyttää elämässä kohtaamistaan haasteista, mutta oman osallisuutensa ja vastuunsa myöntäminen on vaikeaa. Jos haluaa muuttaa maailmaa, on parasta aloittaa itsestään. Siinä on nimittäin hommaa yhdelle elämälle riittävästi, ja samalla saattaa ilokseen huomata myös muun maailman muuttuvan ympärillään.

Karkinhimosta huolimatta päätin edelleen kiertää karkkihyllyt kaukaa, mutta jotain täytyy kuitenkin kehittää tilalle. Vanhan sanonnan mukaan paheiden summa on vakio. Päätin jatkaa sekä terveellisiä elämäntapoja että herkuttelua, joten tein makeisia itse.

Tässä Wanhanajan karamellien ohjeet:

Myslinekut

1 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1 dl sokeria
1 dl mysliä, kaurahiutaleita tms.

Mittaa kuohukerma, siirappi ja sokeri kattilaan. Keitä 15-20 minuuttia. Sekoita joukkoon mysli tai hiutaleet. Annostele pieniin konvehtivuokiin. Seos jähmettyy nopeasti, mutta siitä saa lämmittämällä uudestaan juoksevaa.

Suklaapallerot

100 g suklaata
1 dl siirappia
2 dl tomusokeria

Pinnalle: pähkinärouhetta

Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa. Lämmitä siirappi kattilassa, mutta älä kuumenna kiehuvaksi. Ota siirappi liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa sekä viimeisenä tomusokeri. Sekoittele, kunnes seos on tasainen. Vuoraa muovirasia leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään, jotta se on muovailukelpoista. Pyörittele palloja ja kierittele pallot pähkinärouheessa. Laita konvehtivuokiin. Säilytä jääkaapissa.

Ja tässä karamellien toteutus:

En ole myslin ystävä, sillä en ymmärrä kuivattujen hedelmien tai marjojen päälle lainkaan. Päädyin lopulta valitsemaan luomumyslin, jossa ei ole mitään ylimääräistä rompetta mukana.
 

Sokeri-siirappi-kuohukermaseoksen keittäminen olikin tällaiselle touhutätille haaste. Seos kiehui ja kuohui padassani niin vimmatusti, etten kovin kauaksi uskaltanut lähteä. Joskus vahingoista viisastuu. En ole ikinä ollut hyvä valvomaan kiehuvia kattiloita. Kymmenet keitokseni olen keittänyt pitkin keittiön lattioita.

Seuraava haaste olikin se, kuinka saada nopeasti jähmettyvä nekkuseos minivuokiin. Seos oli tahmeaa, jähmeää ja puuha oli sotkuista. Lopulta nekkuseos oli vihdoinkin siellä missä sen pitikin olla, sekä myös monessa monessa muussakin paikassa.

Ps. Sain muuten selville, että karkkihyllyjen houkutukset juontavat juurensa tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. 800-luvun arabiapteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Sitten makeiset löysivät tiensä myös meidän eurooppalaisiin suihin, aluksi tarkoituksena edistää terveyttämme. Keskiajalla sokeria nimittäin pidettiin terveysruokana, jolla oli esimerkiksi ruuansulatusta edistäviä vaikutuksia.

Suklaapalleroita leipoessani totesin, etten mitenkään kykene siihen, että tekisin taikinan tänään ja leipoisin vasta huomenna. Miksi siirtää jotain kivaa huomiseksi, jos sen voi tehdä jo tänään? Päätin siis laittaa suklaapallerotaikinan pakastimeen, leipoa ja syödä suklaapalleroita tänään. Suunnitelma olisi ollut mitä mainioin, mikäli olisin jaksanut valvoa taikinan jäähtymistä pakastimessa. Taikina jäätyi, kun lähdin kesken leipomisen touhuamaan ihan muita asioita.

Kun taikina oli sulanut riittävästi, jotta siitä pystyi pyörittelemään palleroita, huomasin, ettei valitsemani mantelirouhe tarttunut palleroihin kunnolla. Rouheen palleroon kiinni saaminen vaati lievää väkivaltaa.

Tässä valmiit suklaapallerot. Ehkä näiden ja tahdonvoimani avulla pystyn jatkossakin vastustamaan karkkihyllyjen kiusauksia. Ja jos löydän itseni vielä kaupan karkkiosastolta, saatan jopa antaa itselleni armoa. Elämässä saa ja pitääkin joskus eksyä ja poiketa oikealta polulta, että taas muistaa minne sitä olikaan alunperin matkalla ja miksi.

Vallankumouksellinen raparperipiirakka

Ruoan prosessointi on nykyään niin voimakasta ja rajua, että on jo ihme että elimistömme saa siitä mitään. Siksi onkin järkevää leipoa raparperipiirakkaa niin luonnonmukaisista aineksista kuin on vain mahdollista ja ehkä siten liittyä mukaan ruokavallankumoukseen. Se on yllättävän helppoa. Pohdin kuinka suureen muutokseen me kuluttajat voisimme elintarviketeollisuuden pakottaa valitsemalla toisin, valitsemalla vain aitoa ruokaa. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi omasta asenteesta, siitä että päättää valita toisin. Maailma muuttuu pienillä teoilla.

Tässä raparperipiirakan ohje:

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g voisulaa

Pohjataikina:

noin 2/3 muruseoksesta

2 dl piimää

1 kananmuna

Täyte:

1 l raparperinpaloja

500 g maitorahkaa

2 dl sokeria

2 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

Pinnalle noin 1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula.  Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä 1/3 pinnalle ripoteltavaksi. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperinpaloja. Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Ja tässä raparperipiirakan toteutus:

Kaupoista löytyy kananmunapakkauksia monilla eri merkinnöillä. Valitsemalla luomumunia voi tehdä yhden hyvän teon itselleen ja kanalajille. Luomumunia munivat kanat elävät lajilleen ominaista elämää: kuopivat, ulkoilevat, syövät matoja, ruohoa, luomuviljaa, juureksia ja heinää sekä muodostavat parvia, joka on myös kanan elämässä hyvin tärkeää. Onneksi kaupoissa on nykyisin enenevässä määrin luomutuotteita saatavilla. Luomutuotteet ovat hieman hintavampia, mutta toisaalta olen kuullut myös väitteen, jonka mukaan emme ole koskaan käyttäneet ruokaan näin vähän rahaa kuin nykyisin, 11 % eli saman verran kuin käytämme puhelin- ja it-kuluihin. Tämän väitteen takana on kokki Markus Maulavirta. Ehkä ruokakulut ovat kuitenkin talouskohtaisia. Ruoan hinnan on sanottu myös nousseen, joten nyt on aika alkaa vaatia rahoilleen myös vastinetta.

Tutustuin ensimmäistä kertaa vanilijatankoihin, joilla päätin korvata vaniljasokerin. Aito vanilija on kuulemma peräisin vanilijaorkideasta ja sen maku on aika kaukana siitä vanilijasta, johon olemme elintarvikkeissa tottuneet. Käytin piirakkaan kahden halkaistun vanilijatangon sisällön.

Terveellisten elämäntapojeni kunniaksi laitoin taikinaan vahingossa 4 vuotta viimeisen käyttöpäivänsä ylittänyttä ruokasoodaa. Hups!

Luin muuten artikkelin, jonka mukaan ruokasooda on kodin superaine. Sitä voi kuulemma käyttää leipomisen lisäksi myös hampaiden valkaisuun, ihon hoitoon, hopean kiillotukseen, tahrojen poistoon ja viemäritukoksiin.

 "Levitä taikina leivinpaperille uunipellille" olikin helpommin sanottu kuin tehty. Taikina ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen levittymään, mutta aikani puuhailtuani sain kun sainkin taikinan levitettyä pellille, pellin viereen ja hiuksiini.


Raparperia pilkkoessani tuli mieleen vanha laulu sammakosta, joka asui raparperin lehden alla. Sitä muistellessa raparperin pikkominen sujui kun vanhalta tekijältä.

Valmis raparperipiirakka on todella herkullista ja mehevää, aidon makuista piirakkaa. Kerrassaan vallankumouksellista! Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta.

Vihreät Sämpylät

Olen entinen pettynyt sämpylänleipoja. Olen leiponut sämpylöitä ja katsonut lopputulosta pettyneenä: ei tullut yhtä kauniita, kuin kaupan valmiit sämpylät, jotka joku teollisuuskone on sylkenyt uumenistaan. Useimmat leipomushistoriani sämpylöistä ovat olleet lättäniä ja rosoisia, enkä harjoittelustani huolimatta ole saanut tätä tosiasiaa muuttumaan. Niinpä siis päätin, että ollakseen kauniita, sämpylöiden ei tarvitse olla pyöreitä, neliskulmaisia, sopusuhtaisia eikä sileitä. Kauniit sämpylät voivat olla myös lättäniä, levinneitä, rosoisia ja eri kokoisia. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain määrittelystä, siitä miltä jonkin tulisi näyttää ollakseen kaunis. Kuka senkin määrittelee, jos itse emme sitä tee? Vanhan sanonnan mukaan kaikki on kaunista, kunhan silmät tottuu.

Tässä vihreiden sämpylöiden ohje:

4 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl sokeria
1 ½ tl suolaa
1 dl nokkosta tai pinaattia (kiehautettuna ja hienonnettuna)
1 valkosipulin kynsi
2 tl basilikaa
2 dl vehnäjauhoja
noin 8 dl hiivaleipäjauhoja
50 g margariinia tai 2 rkl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, nokkoset tai pinaatti, murskattu valkosipuli, basilika, vehnäjauhot ja suurin osa hiivaleipäjauhoista. Lisää rasva ja alusta taikina käsin tai koneessa. Lisää samalla sämpyläjauhoja sen verran, että taikina irtoaa astiasta ja siitä muotoutuu pehmeä kiinteä pallo. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä kaksinkertaiseksi. Vaivaa siitä jauhotetulla alustalla tanko ja leikkaa 20-24 osaan. Pyörittele pyöreitä sämpylöitä ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Kohota hyvin. Paista sämpylöitä 225 asteessa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.

Ja tässä vihreiden sämpylöiden toteutus:

Pikainen kurkkaus kuiva-ainekaappiin paljasti, ettei kaikkia ohjeessa mainittuja aineksia löydykään, joten tuttuun tapaani päätin hieman soveltaa ohjetta ja säveltää omiani. Käytin 1 dl kuitupuuroseosta ja loput vehnäjauhoja. Valkosipulin kynnen ja basilikan korvasin 2 tl:lla pizzamaustetta, joka sisältää valkosipulia, basilikaa, oreganoa, mustapippuria ja sipulia. Nokkosia tai pinaattia ei ollut, eikä myöskään tietoa mistä löytyisi nokkosia tai hanskat nokkosten keräämiseen. Apuleipurilla oli loistava idea, että pinaatti tai nokkonen korvataan ketunleivillä. Niinpä kaksi leipuria hipsi läheiseen metsään hakemaan ketunleipiä. Samalla reissulla nokkoset löysivät meidät. Palasimme kotiin ketunleipien ja nokkostenpolttamien kanssa.

Uteliaisuuttani ja varmistaakseni, etten vahingossa myrkytä perhettäni, päätin selvittää ketunleivän käytöstä ruuanlaitossa. Löysin yrteistä hyvinkin pätevän oloisen sivuston, Eliaksen yrttitarha, jossa ketunleivästä kerrotaan seuraavaa: "Ketunleipä eli käenkaali, on ravinnoksi kelpaava happaman makuinen kasvi. Lehdet sisältävät kalium- ja kalsiumsuoloja, oksaalihappoa, C-vitamiinia ja lima-aineita. C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta sitä on käytetty aiemmin kansanlääkinnässä keripukin hoitoon." Kaikki muu kuulostaa hyvältä, paitsi lima-aineet, mutta nekin lienee tarpeellisia, mikäli aineita ei omasta takaa löydy riittävästi.

Taikinan alustaminen käy selvästikin kuntoilusta: hauis tuli kipeäksi taikinan vaivaamisesta. Pyöreitä sämpylöitä tein noin 16 kpl. Kohottelin ennen uuniin laittamista vielä noin 15-20 min.

Olen yrittänyt leipoa täydellisen kauniita ja mehevän makuisia sämpylöitä useaan kertaan. Ja ihan yhtä monta kertaa olen ollut pettynyt, kun sämpylöistäni ei tullutkaan täydellisiä. Vihdoin ymmärsin ettei vika koskaan ollutkaan sämpylöissäni, vaan omassa suhtautumisessani niihin. Siinä vaiheessa, kun lakkaa jahtaamasta unelmaa, huomaa elävänsä sitä.

Syntymättömyyspäiväkakku

Täytekakkuja leivotaan ja syödään aivan liian harvoin. Kunnon täytekakkua parempaa kakkua ei olekaan. On kovin harmillista, että siitä päästään nauttimaan vain juhlapäivinä. Tänään päätimme pikku apuleipurin kanssa viettää syntymättömyyspäivää. Syntymättömyyspäivää voi viettää kaikkina muina päivinä paitsi syntymäpäivinä. Tämän viisaus on peräisin Ihmemaasta Kanilta ja Hullulta Hatuntekijältä. Saduista on sanomaa ja viisautta, joka meiltä aikuisilta saattaa unohtua. Kun katsoo maailmaa lapsen silmin, se alkaa näyttää taianomaiselta paikalta. Sellaisessa maailmassa leivotaan syntymättömyyspäiväkakkuja, lauletaan, nauretaan ja tanssitaan ihan muuten vaan. Ihan tavallista päivää voi juhlistaa ilman sen kummempaa syytä. Hyvää syntymättömyyspäivää siis kaikille niille, jotka eivät vietä tänään syntymäpäivää ja hyvää syntymäpäivää niille, jotka sitä tänään viettävät!

Tässä syntymättömyyspäiväkakun ohje:

1 lasi munia
1 lasi sokeria
½ lasia vehnäjauhoja
½ lasia kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Väliin:
Kermavaahtoa
Banaaniviipaleita
Mansikoita

Päälle:
Kermavaahtoa ja vapaavalintaisia koristeita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovaisesti nostellen munasokerivaahtoon. Kaada ja levitä taikina kakkuvuokaan tasaisesti ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Tarkista kypsyy puutikulla (esim. tulitikku). Jos kakkua ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä. Irroita kakkuvuoasta ja leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vatkaa kerma, viipaloin banaanit ja mansikat. Kokoa kakku tarjoiluvadille. Kostuta pohjat mehulla. Täytä kakku ja koristele kermavaahdolla ja esim. mansikoilla.

Ja tässä toteutus:

Mitä isompi lasi, sitä isompi kakku. Tämän leivontaohjeen olen oppinut äidiltäni. Kaikkea, paitsi leivinjauhetta (ja siis ei missään nimessä sitä!) tulee lasillinen. Tämä suklaakakku on variaatio perustäytekakkupohjasta, johon tulee vehnäjauhoja lasillinen. Nyt olen korvannut puolet vehnäjauhoista kaakaojauheella.

Kakkuohjeen mukaan valmis pohja tulee leikata kolmeen osaan. Minulla osia tuli neljä, sillä kakkupohja ei halunnut leikkaantua niinkuin olin suunnitellut. Päätin sijoittaa kahteen palaan rikkoutuneen pohjaosan kakun välikerrokseksi.

Kakun kostutukseen käytin sekamehua. Kakun kostutusvaihe on haastava. Toisinaan kakku on liian kuiva ja toisinaan liian kostea. Pohdin ja totesin, että liian kuiva on ikävämpi, joten laitoin mehua runsaasti. Unohdin kostuttaa päällimmäisen osan. Se ei oikeastaan haitannut yhtään.

Tässä valmis syntymättömyyspäiväkakku, joka leivottiin, koska jokainen päivä on lahja.

Pitsitorttu

Olen leiponut muutamia enemmän tai vähemmän katastrofaalisia kakkuja matkallani kakkutaivaaseen ja nyt päätin yrittää löytää oikotien sinne. Sain käsiini ohjeen kakkuun, jonka mainostettiin syntyvän ilman hermoromahdusta tai valtavaa apuvälinevarastoa.

Tässä pitsitortun ohje:

Pohjat:

100 g mantelirouhetta

100 g voita

1 dl sokeria

2 rkl vehnäjauhoja

2 rkl maitoa

1 rkl siirappia

Kinuski:

2 dl kuohukermaa

1 dl sokeria

1 dl siirappia

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

3 dl vispikermaa

2 rkl sitruunatahnaa (lemoncurd)

Väliin ja päälle:

vadelmia

banaaniviipaleita

Pilko voi kattilaan, lisää muut aineet ja sekoita. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes voi sulaa. Levitä taikinaa leivinpaperin päälle kiekoiksi (halkaisijaltaan noin 15 cm). Pohjat leviävät paistamisen aikana, joten tee yksi kiekko/ paperin keskelle ja paista uunissa 175 asteessa noin 6 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä ennen kuin irrotat ne lastalla paperista. Mittaa kinuskia vasten aineet kattilaan ja kuumenna sekoitellen kiehuvaksi ja keitä hiljalleen, kunnes seos sakenee kastikkeeksi. Mausta vaniljalla ja jäähdytä. Vatkaa kerma ja mausta sitruunatahnalla. Viipaloi banaanit. Kokoa kakku suoraan tarjoiluvadille. Laita pohjimmaiseksi mantelilevy, levitä päälle kermavaahtoa, valuta päälle kinuskikastiketta ja lisää vadelmia ja banaaniviipaleita. Tee samoin seuraava kerros.

Ja tässä pitsitortun toteutus:

Olin vakuuttunut löytäneeni ratkaisun kaikkiin kakkuongelmiini, kun pohjien tekeminen vaikutti todella helpolta. Hykertelin tyytyväisyyttäni ja pastoin pohjia puolihuolimattomasti samaanaikaan kun valmistin ruokaa nälkäisen apuleipurin odottaessa malttamattomana. Huomasin, että elämässä voi saada opetuksen silloin kun sitä vähiten odottaa. Oikotietä onneen ei ole, mutta mikään ei estä nauttimasta matkasta sinne ja suhtautumasta myös epäonnistumisiin onnistumisina. Tänään onnistuin oppimaan uusia asioita leivonnasta ja siinä samalla myös elämästä.

Oppi nro: 1 Aina ei kannata säveltää omiaan

Vaikka aina on hyvä säilyttää tietty kriittisyys, toisinaan kannattaa tehdä juuri niinkuin kehoitetaan tekemään. Ohjeessa mainittua max 15 cm lähtöhalkaisijaa kannattaa noudattaa, sillä pohjat todellakin levisivät uunissa paljon sillä seurauksella, että olivat kokoamisvaiheessa liian ohuita ja pehmeitä.

Oppi nro: 2 Osta kinuski kaupasta

Keitin kinuskia kauan, mutta ainesseos ei osoittanut mitään merkkejä kinuskisoitumisesesta. Siinä vaiheessa päätin käyttää ensimmäisen oljenkorren ja kilautin kaverille. Kun sitten lopulta ymmärsin ottaa keitoksen pois liedeltä ja kokeilla sen jähmettymistä, huomasin, että kinuski oli ollut valmista jo ties kuinka kauan.

Oppi nro: 3 Ole kärsivällinen

Kun olin vatkannut kerman ja viipaloinut banaanit, ladoin täytteet pohjan päälle. Tässä vaiheessa huomasin, että kinuski oli edelleen tulikuumaa. Hetken aikaa (ehkä sekunnin) asiaa pohdittuani totesin, että kinuski oli heti välittömästi saatava jäähtymään. Laitoin kinuskin pakastimeen, sillä seurauksella, että se jähmettyi kököksi jota oli hyvin vaikeaa valuttaa täytteen päälle. Hetken aikaa asiaa pohdittuani totesin, että kinuski oli heti välittömästi saatava juoksevampaan muotoon. Laitoin kinuskin mikroon. Tuloksena oli hirveä limaklöntti, joka päätyi roskikseen.

Oppi nro: 4 Oikotietä kakkutaivaaseen ei ole

Matkallani kakkutaivaaseen koen haasteita, teen virheitä ja opin niistä. Leipomani pitsipläjäys maistui ihan elämältä: paikoittain liian kirpeältä ja toisaalta ihanan makealta.