Teeleipiä ja sympatiaa

Elämä tarjoaa meille jatkuvasti tilaisuuksia kasvaa, oppia ja muuttua. Elämän tarjoamat haasteet ovat usein täysin arkipäiväisiä, mutta toisinaan elämä tuo polullemme suuria mullistuksia. Vastoinkäymiset tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, mutta silloin on hyvä muistaa, että niiden on tarkoitus ravistella meitä hereille. Tuhatvuotisesta unesta herääminen saattaa toki tuntua epämiellyttävältä. Elämässä käydään jatkuvaa kamppailua egon ja todellisen Itsen välillä. Vastoinkäymiset ovat egon luomia illuusioita ja testejä, joilla se pyrkii estämään kaiken kasvun ja positiivisen muutoksen. Saattaa tuntua siltä, että sama tilanne tai samantapainen ihmisuhde toistuu elämässä yhä uudelleen ja uudelleen.

Onnellisuus tuntuu saavuttamattomalta, jos istuu egon luomassa vankilassa. Egon viestit pyrkivät hetkelliseen hyvään oloon ja kannustavat olemaan syy uusiin tilanteisiin, joiden negatiiviset seuraukset ilmenevät myöhemmin elämässä. Hetkellinen helpotus on harhaa. Ego on pelkuri. Totuudelta piiloutuminen johtaa oravanpyörään. Minä, jos kuka tiedän sen kokemuksesta, sillä olen pakoillut totuutta koko elämäni. Totuus on ainoa avain vapauteen.  Jos ego hallitsee ajatuksiamme, niin tunteemme ovat pelolla viritettyjä. Jos on rohkeutta vastustaa egon kuiskimia viestejä, se hiljenee hetkeksi ja voi huomata kuulevansa myös muita ajatuksia. Ne viestit tulevat todelliselta Itseltä, joka viisaudessaan ymmärtää mistä on oikeasti kyse. Se jakaa viisauttaan niille, joilla on rohkeutta vastustaa egon tarjoamaa nopeaa ja hetkellistä helpotusta, sekä kärsivällisyyttä odottaa ja tarkkailla tilannetta, kunnes saavuttaa riittävän ymmärryksen haasteeseen vastaamiseksi mahdollisimman positiivisella tavalla. Ego on loistava harhauttaja, jonka kanssa voi kuitenkin elää sovussa. On mahdollista valjastaa ego käyttöönsä. Se tarjoilee positiivista puoltansa, mikäli se työskentelee todellisen Itsen alaisuudessa. Silloin ego on kannustava ja myötätuntoinen, eikä sillä ole tarvetta tuomita tai hallita. 

Polullamme kohtaamamme tilanteet ovat auttamassa meitä kasvussamme ja näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta, ovat vain parhaaksemme. Ego ei ole vihollinen, vaan elämässä opiskelun työkalu. Elämä tuo eteemme iskuja, joiden on tarkoitus herättää silloin kun mikään muu ei saa meitä muuttumaan. Joskus se voi tarkoittaa kaiken vanhan katoamista. Tyhjyyttä. Ja uutta alkua. Uuden elämän ensimmäiset askeleet ovat meillä kaikilla hatarat, mutta ne vievät kohti entistä loistokkaampaa elämää. Meillä on vapaa tahto. Miksi siis valita jotain sellaista, mitä ei todellisuudessa halua?

Näiden syvällisten (ehkä liiankin syvällisten) ajatusten lisänä tarjotaan tänään teetä ja sympatiaa. Teeleipien leipomisesta minulla on vain ja ainostaan kokemusta yläasteen kotitalouden tunneilta. Silloin en ollut mikään keittiövirtuoosi, tosin sitä en väitä olevani vieläkään. Jotain olen kuitenkin elämässäni oppinut leivonnasta, sekä parista muustakin asiasta. Teeleipien ohjetta voi muunnella loputtomiin, joten luultavasti näihin ei pääse kyllästymään.

Tässä teeleipien ohje:

4 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, lisätään pehmeä tai sulatettu rasva ja neste. Taikinasta muotoillaan käsin keivinpaperille pellille kaksi pyöreää ja matalaa leipää. Leivät jaetaan veitsellä neljään osaan, pistellään ja paistetaan 225 asteessa n. 15 min.

HUOM! Sämpyläjauhot voi korvata 2 dl vahnäjauhoja ja 2 dl grahamjauhoja. Grahamjauhot taas voi korvata kaurahiutaleilla. Ja voi lisätä 1 dl juustoraastetta.

Ja tässä teeleipien toteutus:

Kurkkaus kuiva-ainekaappiin paljasti sen, ettei tämä leipuri ole vieläkään oppinut suunnittelemaan mitä leipoo ja milloin leipoo. Leipomisvimma iskee yleensä yllättäen ja silloin ei tarveaineita aina löydykään kaapista. Kaapin kätköistä löysin kuitenkin vehnäjauhoja, kuitupuuroseosta ja neljän viljan puurohiutaleita. 

Sekoitettuani kaikki aineet huomasin hämmentäväni velliä, josta ei olisi voinut muotoilla millään mitään pyöreää. Lisäsin vehnäjauhoja taikinaan, kunnes se oli käsin muotoiltavassa muodossa. Myöhemmin kuulin, että taikinan ei olisi tarvinnutkaan olla käsinmuotoiltavaa, vaan se olisi voinut lusikoida suoraan pellille.

Teeleipien kaverina voi tarjota vaikkapa tonnikalasalaattia ja tietenkin teetä.

"Orjuus kahlehtii vain harvoja, useimmat kahlehtivat itse itsensä." (Lucius Seneca)

Pitsaa kaikilla täytteillä

Uskoin eläväni täyttä elämää. Täytin vuodet velvollisuudentunnolla ja suorittamisella. Kadotin omat unelmani, kun yritin toteuttaa muiden haluja ja toiveita. Uskottelin itselleni niiden olevan omiani. Totuus on se, etten uskonut ansaitsevani enempää. Ajattelin, että unelmien pilvipalvelun mappi ö:hön mahtuu rajattomasti tiedostoja, ja sinne voi heittää turhat haaveensa ihmisistä, jotka voisivat olla parempia, ja elämästä, jonka sisältö olisi sitä mitä sydämessään tietää hyväksi. Olin rakentanut huolella elämääni kulissit ja elelin hiirulaisena niiden sisällä. Minulta puuttui rohkeus. Rohkeus määrittää elämän laadun. Rohkeuden ytimessä eläessä ei tarvitse enää istuskella hiirulaisena laatikossaan. Elämä tarjoaa meille jatkuvasti mahdollisuuksia toteuttaa haaveitamme ja elää unelmiamme todeksi. Salaisten haaveiden toteuttaminen vaatii rohkeutta heittäytyä ja toisaalta myös rohkeutta vapautua kahleista, joita uskomme tarvitsevamme. Millaisen elämän pyytäisit, jos voisit pyytää maailmankaikkeudelta mitä vain ja se lupaisi toteuttaa toiveesi parhaalla mahdollisella tavalla?

Niin vaikeaa kuin se onkin myöntää, olen täysin lähtöruudussa. En ole haaveillut mistään vuosiin. En tiedä mistä unelmoida. Uskoin, että minulla oli kaikki se mitä tarvitsen tai haluan. Olen toteuttanut muiden ihmisten suunnitelmia, haaveita ja ajatuksia elämästä uskaltamatta kohdata ja toteuttaa omiani. Nyt tiedän, että haluan elää täyttä elämää. Mutta millaista on elää elämää kaikilla täytteillä? Jos tilaisit elämän, kuten pitsan pitseriasta, mitä täytteitä valitsisit siihen?

Minulle yksi elämä kaikilla täytteillä, kiitos. Sillä vain niin voin olla varma, että olen kylläinen elettyäni sen. Sanotaan, että elämässä pitää olla unelmia. Nyt on aika purkaa unelmien pilvipalveluun vuosien aikana heitetyt hylätyt haaveet ja pohtia mitä oikeasti haluaa elämältään.

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
(-Tove Jansson)

Kun nyt tuli pitsa puheeksi, niin tässä napolilaista arkiruokaa 1700-luvulta hieman nykyaikaisemmassa muodossa, ja tietenkin kaikilla täytteillä.

Tässä pitsan ohje:

Taikina:

2 dl lämmintä vettä
25 g kuivahiivaa eli yksi pussi
1 tl suolaa
vehnäjauhoja
öljyä

Sekoita kuivahiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon pohjasta ja on kaulittavassa muodossa. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi. Mikäli haluat pitsaan erityisen rapean pohjan, paista pohjaa uunissa 250 asteessa muutama minuutti ennen täytteiden levittämistä.

Tomaattikastike:

1 tölkki tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
Tuoretta basilikaa ja timjamia
1 tl suolaa

Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.

Täytteet:

Herkkusieniä
Mozzarellaa
Fetajuustoa
Tonnikalaa
Ananasta
Tomaattia
Punaista paprikaa
Keltaista paprikaa
Sipulia
Oreganoa
Pitsajuustoraastetta

Ja tässä pitsan toteutus:

Pitsa on ruokaa joka muuttuu moneksi - vain mielikuvitus on rajana. Pitsaan voi täytteeksi käyttää oikeastaan mitä vaan ja silti sitä voi kutsua pitsaksi. Erään pitserian listalta löytyy erikoinen pitsa, jossa on täytteenä kananmunia ja herneitä. Se kuulostaa ja näyttää melko eksoottiselta. Huomasin, että tähän pitsaan tuli laitettua tomaattikastiketta hieman liikaa sillä seurauksella, että se levisi uunissa yli pitsapohjan ja leivinpaperin. Uunipelti meni pesuun, tosin sinne se olisi joutanut jo muutenkin.

Pitsa on siitä mainiota ruokaa, että pahimmillaankin se on ihan hyvää. <3

Rakkautta ja juustokakkua

Olen pohtinut viime aikoina rakkautta. Sanotaan, ettei rakkaus pelkää mitään. Rakkaus on peloton. Se katsoo kaikkea tyyneydellä. Rakkaus ei katso sitä mitä yritämme sille näyttää, vaan löytää katsellaan nimenomaan sen mitä yritämme piilottaa. Rakkaus tietää, että silloin se katsoo itseensä. Rakkaus katsoo silmillään kauheimpiakin tekojamme, mutta se ei säikähdä. Kauheat teot eivät kiinnosta sitä. Rakkaus katsoo niiden yli. Mutta kuitenkin juuri rakkauden katseen edessä pelkäämme ja toivomme, ettei se näkisi meitä kokonaan. Mitä me pelkäämme? Jostain kumman syystä oletamme, että rakkauden kuuluu löytää meistä jotain sille kelpaamatonta. Jotain niin tuomittavaa ja halveksittavaa, että se kääntäisi katseensa pois. Ja me saisimme jatkaa kuten ennenkin. Totuus on se, ettemme me pelkää sitä, että rakkaus löytäisi meistä jotain arvosteltavaa. Pelkäämme sitä, ettei rakkaus löytäisikään meistä pahuutta. Rakkaus katsoisi meitä, tulisi vierellemme ja yllättäen pyytäisikin meitä katsomaan itseensä. Pelkäämme, että rakkaus viihtyisikin lähellämme ja jatkaisi vain katsomistaan.

Rakkaus voi olla peloton, mutta huomasin, etten minä sitä ole. Olen oppinut pakenemaan rakkauden katsetta. Olen pelännyt, että aluksi rakastavasti lähestyvä katse näkisikin minussa jotain sille kelpaamatonta, pettyisi ja hyökkäisi. Mutta rakkaus ei hyökkää. Rakkaus näkee itsensä. Ja silloin kaikki vanhat vastaukseni katoavat ja ymmärrän, että ne eivät olleetkaan yhtä kuin minä itse. Ne olivat vain outoja selityksiä, joiden avulla sain rakkaudettomuuden näyttämään rakkaudelta. Loin selitysten avulla jotakin, joka kyllä näytti rakkaudelta, mutta ei oikeasti tuntunut siltä. Kuitenkin tietoisuus todellisesta rakkaudesta on kulkenut mukanani etäisen muiston tavoin. Olen yrittänyt vaientaa tuota muistoa, mutta en ole voinut, sillä tuo muisto olen minä itse. Lopulta en enää pystynytkään tyytymään mihinkään muuhun. Hain ja etsin rakkautta, mutta en löytänyt sitä ennenkuin olin valmis kohtaamaan itseni. Ja silloin huomasin tulleeni kotiin.

Pohdintojen ohessa on myös hyvä muistaa syödä jotain. Olen kuullut sanottavan, että joku voi elää pelkästä rakkaudesta. En kuitenkaan usko, että pelkällä rakkaudella voi elää, kyllä syödäkin täytyy. Vaikkapa sitten juustokakkua.

Tässä on juustokakun ohje:

Pohja:
200 g murskattuja Digestive-keksejä
75 g huoneenlämpöistä voita

Täyte:
400 g tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita voi ja keksinmurut keskenään ja painele seos voidellun, halkaisijaltaan 25 cm:n irtopohjaisen vuoan pohjalle. Kypsennä pohjaa noin 15 minuuttia 150 asteessa. Kohota lämpö sitten 175 asteeseen. Sekoita täytteen aineet sileäksi seokseksi ja levitä pohjan päälle. Kypsennä kakkua vielä 30-40 minuuttia.

Ja tässä on juustokakun toteutus:

Käytin kakkuun Mascarpone-tuorejuustoa, sillä se oli ainoa luomutuorejuusto jonka löysin ruokakaupasta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laiton juustokakkutaikinaan myös hieman sitruunanmehua ja raastettua kuorta.

En tiedä mistä sain idean murskata keksit muovipussissa. Idea ei ollut toimiva, sillä pussiin tuli hetken mäiskimisen jälkeen reikä, josta keksinmurut lentelivät minne sattuu.

Ja tässä keksinmurupohja on menossa uuniin. Ystävällinen apuleipuri söi murupohjasta ylijääneet keksit.

Väittäisin, ettei juustokakussa voi koskaan olla liikaa sitruunaa. Väittäisin myös, ettei missään voi koskaan olla liikaa sitruunaa.

Tässä valmista juustokakkua ja tuoreita vadelmia.

Rakkautta ja yskää ei voi kätkeä, väittää vanha latinalainen sananlasku. Monen viikon yskimisen jälkeen allekirjoitan kyseisen väitteen ja antaudun. <3