Marjapiirakka

Näin unta, jossa minut oli valittu parhaiden tanssijoiden joukossa esiintymään suurelle lavalle tanssiesitykseen. Musiikin alkaessa tajusin, etten yhtään muistanut tanssiaskeleita. Pelkäsin tekeväni itseni naurunalaiseksi, sillä yleisössä oli ihmisiä, joihin halusin tehdä vaikutuksen ja joiden krittiikkiä pelkäsin kuollakseni. Yllättäen huomasin katsoessani ympärilleni, ettei muutkaan tanssijat osanneet askeleita vaan kaikki tanssivat eri tahdissa haparoivin askelin.

Pohdin näkemääni unta ja sen symbolista merkitystä elämässäni. Yöllisen tanssiesityksen aiheuttamasta järkytyksestä toipumiseen meni osa aamupäivästä, sillä minä jos kuka pelkään esiintymistä ja toisten ihmisten kriitiikkiä tekemisistäni. Aivan kuin kapinoidakseni tätä piirrettä vastaan, olen alkanut tehdä kaikenlaista sellaista, jossa voin saattaa itseni naurunalaiseksi tai saada kritiikkiä muilta ihmisiltä. Aloitin hankkeen tästä blogista ja nyt olen laajentanut sitä myös muuhun elämääni. On tärkeää elää itsensä näköistä elämää. Suhtaudun silti kiitollisena myös niitä opetuksia kohtaan, joita saan minua kritisoivien taholta. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen tietää itse sydämessään mikä on oikea tapa elää. Se ei voi olla meille kaikille sama, sillä jokainen tanssii tässä elämässä omaa tanssiaan. Tanssiaskeleemme eivät aina sovi yhteen, mutta sen ei kannata antaa häiritä niin paljoa, ettei tanssisi toisten kanssa. Erilaisuutemme on rikkaus, lahja, jonka elämä meille tarjoaa. Opimme itsestämme toistemme kautta ja mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä paremmin voimme ymmärtää myös kanssaeläjiämme. Pohdintojen ohessa leivoin marjapiirakkaa tuoreista marjoista.

Tässä on marjapiirakan ohje:

Pohja:

100 g  voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl marjoja
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä marjat päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Ja tässä marjapiirakan toteutus:

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt marjapiirakkaa alusta asti, vaan aina turvautunut kaupan pakastepiirakkataikinaan. Nyt kun olen alkanut luomuilla, on piirakkataikinakin tehtävä itse. Se olikin yllättävän helppoa ja nopeaa, joten tuskin enää koen edes tarvetta valmistaikinanostoon.

Kotimaisia marjoja on vielä tässä vaiheessa kesää huonosti saatavilla, mutta se ei haittannut, kun hankin niitä rakkaalta naapurimaaltamme, jossa marjakausi on jo menossa.

Jälleen kerran palaan aiheeseen voisokerivaahto. Ensinnäkin, jos kerran puhutaan vaahdosta, niin mielestäni vaahto on jotain missä on kuplia. Tällä kertaa otin voin sulamaan ajoissa ja vatkausta aloittaessani se oli oikein pehmeää. Vatkasin ja vatkasin (= sähkövatkain vatkasi ja vatkasi. Kiitos sen keksijälle). Kaikesta huolimatta lopputulos oli se, että voisokerivaahtotekele jäi vatkaimiin kököksi kiinni. Siitä sitten kun sen irrottelin, niin totesin sen olevan valmista epävaahtoa.

Voin ja sokerin epävaahdottumisesta huolimatta marjapiirakasta tuli oikein onnistunutta. Ehkä pohjasta tuli aavistuksen liian hoikka, sillä piirakkavuoan läpimitta oli suurempi kuin ohjeessa suositeltu.

Seuraavaksi on pakko esittää oodi kermavaahdolle. Väitän, ettei ole olemassa sellaista ruokaa, johon kermavaahto ei sopisi. Kuohukerma jopa tekee sen mitä lupaa; vaahtoutuu.

Wanhanajan karamelleja

Olen karkkiholisti. Valitettavasti minulle ja kohtalotovereilleni ei ole vielä perustettu AK-kerhoa (anonyymit karkkiholistit) tai muuta vertaistukiryhmää. Karkinhimo on aina piinannut minua, siitäkin huolimatta, että olen tiedostanut varsin hyvin makeisten sisältämien lisäaineiden, sokerin ja rasvan haitallisuuden terveydelleni. Kovin mielelläni syyttäisin nykyistä makeisteollisuutta paheestani. Totuus on kuitenkin se, että vaikka kuinka sitä kritisoisin, ei eräs tosiasia muutu miksikään: se sama hahmo, joka minua tuijottaa peilistä, työntää lisäainesokerirasvapommit sisuksiinsa. Ei sitä tee kukaan muu kuin minä itse. Muuta maailmaa on helppo syyttää elämässä kohtaamistaan haasteista, mutta oman osallisuutensa ja vastuunsa myöntäminen on vaikeaa. Jos haluaa muuttaa maailmaa, on parasta aloittaa itsestään. Siinä on nimittäin hommaa yhdelle elämälle riittävästi, ja samalla saattaa ilokseen huomata myös muun maailman muuttuvan ympärillään.

Karkinhimosta huolimatta päätin edelleen kiertää karkkihyllyt kaukaa, mutta jotain täytyy kuitenkin kehittää tilalle. Vanhan sanonnan mukaan paheiden summa on vakio. Päätin jatkaa sekä terveellisiä elämäntapoja että herkuttelua, joten tein makeisia itse.

Tässä Wanhanajan karamellien ohjeet:

Myslinekut

1 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1 dl sokeria
1 dl mysliä, kaurahiutaleita tms.

Mittaa kuohukerma, siirappi ja sokeri kattilaan. Keitä 15-20 minuuttia. Sekoita joukkoon mysli tai hiutaleet. Annostele pieniin konvehtivuokiin. Seos jähmettyy nopeasti, mutta siitä saa lämmittämällä uudestaan juoksevaa.

Suklaapallerot

100 g suklaata
1 dl siirappia
2 dl tomusokeria

Pinnalle: pähkinärouhetta

Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa. Lämmitä siirappi kattilassa, mutta älä kuumenna kiehuvaksi. Ota siirappi liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa sekä viimeisenä tomusokeri. Sekoittele, kunnes seos on tasainen. Vuoraa muovirasia leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään, jotta se on muovailukelpoista. Pyörittele palloja ja kierittele pallot pähkinärouheessa. Laita konvehtivuokiin. Säilytä jääkaapissa.

Ja tässä karamellien toteutus:

En ole myslin ystävä, sillä en ymmärrä kuivattujen hedelmien tai marjojen päälle lainkaan. Päädyin lopulta valitsemaan luomumyslin, jossa ei ole mitään ylimääräistä rompetta mukana.
 

Sokeri-siirappi-kuohukermaseoksen keittäminen olikin tällaiselle touhutätille haaste. Seos kiehui ja kuohui padassani niin vimmatusti, etten kovin kauaksi uskaltanut lähteä. Joskus vahingoista viisastuu. En ole ikinä ollut hyvä valvomaan kiehuvia kattiloita. Kymmenet keitokseni olen keittänyt pitkin keittiön lattioita.

Seuraava haaste olikin se, kuinka saada nopeasti jähmettyvä nekkuseos minivuokiin. Seos oli tahmeaa, jähmeää ja puuha oli sotkuista. Lopulta nekkuseos oli vihdoinkin siellä missä sen pitikin olla, sekä myös monessa monessa muussakin paikassa.

Ps. Sain muuten selville, että karkkihyllyjen houkutukset juontavat juurensa tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. 800-luvun arabiapteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Sitten makeiset löysivät tiensä myös meidän eurooppalaisiin suihin, aluksi tarkoituksena edistää terveyttämme. Keskiajalla sokeria nimittäin pidettiin terveysruokana, jolla oli esimerkiksi ruuansulatusta edistäviä vaikutuksia.

Suklaapalleroita leipoessani totesin, etten mitenkään kykene siihen, että tekisin taikinan tänään ja leipoisin vasta huomenna. Miksi siirtää jotain kivaa huomiseksi, jos sen voi tehdä jo tänään? Päätin siis laittaa suklaapallerotaikinan pakastimeen, leipoa ja syödä suklaapalleroita tänään. Suunnitelma olisi ollut mitä mainioin, mikäli olisin jaksanut valvoa taikinan jäähtymistä pakastimessa. Taikina jäätyi, kun lähdin kesken leipomisen touhuamaan ihan muita asioita.

Kun taikina oli sulanut riittävästi, jotta siitä pystyi pyörittelemään palleroita, huomasin, ettei valitsemani mantelirouhe tarttunut palleroihin kunnolla. Rouheen palleroon kiinni saaminen vaati lievää väkivaltaa.

Tässä valmiit suklaapallerot. Ehkä näiden ja tahdonvoimani avulla pystyn jatkossakin vastustamaan karkkihyllyjen kiusauksia. Ja jos löydän itseni vielä kaupan karkkiosastolta, saatan jopa antaa itselleni armoa. Elämässä saa ja pitääkin joskus eksyä ja poiketa oikealta polulta, että taas muistaa minne sitä olikaan alunperin matkalla ja miksi.

Vallankumouksellinen raparperipiirakka

Ruoan prosessointi on nykyään niin voimakasta ja rajua, että on jo ihme että elimistömme saa siitä mitään. Siksi onkin järkevää leipoa raparperipiirakkaa niin luonnonmukaisista aineksista kuin on vain mahdollista ja ehkä siten liittyä mukaan ruokavallankumoukseen. Se on yllättävän helppoa. Pohdin kuinka suureen muutokseen me kuluttajat voisimme elintarviketeollisuuden pakottaa valitsemalla toisin, valitsemalla vain aitoa ruokaa. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi omasta asenteesta, siitä että päättää valita toisin. Maailma muuttuu pienillä teoilla.

Tässä raparperipiirakan ohje:

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g voisulaa

Pohjataikina:

noin 2/3 muruseoksesta

2 dl piimää

1 kananmuna

Täyte:

1 l raparperinpaloja

500 g maitorahkaa

2 dl sokeria

2 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

Pinnalle noin 1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula.  Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä 1/3 pinnalle ripoteltavaksi. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperinpaloja. Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Ja tässä raparperipiirakan toteutus:

Kaupoista löytyy kananmunapakkauksia monilla eri merkinnöillä. Valitsemalla luomumunia voi tehdä yhden hyvän teon itselleen ja kanalajille. Luomumunia munivat kanat elävät lajilleen ominaista elämää: kuopivat, ulkoilevat, syövät matoja, ruohoa, luomuviljaa, juureksia ja heinää sekä muodostavat parvia, joka on myös kanan elämässä hyvin tärkeää. Onneksi kaupoissa on nykyisin enenevässä määrin luomutuotteita saatavilla. Luomutuotteet ovat hieman hintavampia, mutta toisaalta olen kuullut myös väitteen, jonka mukaan emme ole koskaan käyttäneet ruokaan näin vähän rahaa kuin nykyisin, 11 % eli saman verran kuin käytämme puhelin- ja it-kuluihin. Tämän väitteen takana on kokki Markus Maulavirta. Ehkä ruokakulut ovat kuitenkin talouskohtaisia. Ruoan hinnan on sanottu myös nousseen, joten nyt on aika alkaa vaatia rahoilleen myös vastinetta.

Tutustuin ensimmäistä kertaa vanilijatankoihin, joilla päätin korvata vaniljasokerin. Aito vanilija on kuulemma peräisin vanilijaorkideasta ja sen maku on aika kaukana siitä vanilijasta, johon olemme elintarvikkeissa tottuneet. Käytin piirakkaan kahden halkaistun vanilijatangon sisällön.

Terveellisten elämäntapojeni kunniaksi laitoin taikinaan vahingossa 4 vuotta viimeisen käyttöpäivänsä ylittänyttä ruokasoodaa. Hups!

Luin muuten artikkelin, jonka mukaan ruokasooda on kodin superaine. Sitä voi kuulemma käyttää leipomisen lisäksi myös hampaiden valkaisuun, ihon hoitoon, hopean kiillotukseen, tahrojen poistoon ja viemäritukoksiin.

 "Levitä taikina leivinpaperille uunipellille" olikin helpommin sanottu kuin tehty. Taikina ei ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen levittymään, mutta aikani puuhailtuani sain kun sainkin taikinan levitettyä pellille, pellin viereen ja hiuksiini.


Raparperia pilkkoessani tuli mieleen vanha laulu sammakosta, joka asui raparperin lehden alla. Sitä muistellessa raparperin pikkominen sujui kun vanhalta tekijältä.

Valmis raparperipiirakka on todella herkullista ja mehevää, aidon makuista piirakkaa. Kerrassaan vallankumouksellista! Suosittelen lämpimästi tätä ohjetta.

Vihreät Sämpylät

Olen entinen pettynyt sämpylänleipoja. Olen leiponut sämpylöitä ja katsonut lopputulosta pettyneenä: ei tullut yhtä kauniita, kuin kaupan valmiit sämpylät, jotka joku teollisuuskone on sylkenyt uumenistaan. Useimmat leipomushistoriani sämpylöistä ovat olleet lättäniä ja rosoisia, enkä harjoittelustani huolimatta ole saanut tätä tosiasiaa muuttumaan. Niinpä siis päätin, että ollakseen kauniita, sämpylöiden ei tarvitse olla pyöreitä, neliskulmaisia, sopusuhtaisia eikä sileitä. Kauniit sämpylät voivat olla myös lättäniä, levinneitä, rosoisia ja eri kokoisia. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain määrittelystä, siitä miltä jonkin tulisi näyttää ollakseen kaunis. Kuka senkin määrittelee, jos itse emme sitä tee? Vanhan sanonnan mukaan kaikki on kaunista, kunhan silmät tottuu.

Tässä vihreiden sämpylöiden ohje:

4 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl sokeria
1 ½ tl suolaa
1 dl nokkosta tai pinaattia (kiehautettuna ja hienonnettuna)
1 valkosipulin kynsi
2 tl basilikaa
2 dl vehnäjauhoja
noin 8 dl hiivaleipäjauhoja
50 g margariinia tai 2 rkl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, nokkoset tai pinaatti, murskattu valkosipuli, basilika, vehnäjauhot ja suurin osa hiivaleipäjauhoista. Lisää rasva ja alusta taikina käsin tai koneessa. Lisää samalla sämpyläjauhoja sen verran, että taikina irtoaa astiasta ja siitä muotoutuu pehmeä kiinteä pallo. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä kaksinkertaiseksi. Vaivaa siitä jauhotetulla alustalla tanko ja leikkaa 20-24 osaan. Pyörittele pyöreitä sämpylöitä ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Kohota hyvin. Paista sämpylöitä 225 asteessa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.

Ja tässä vihreiden sämpylöiden toteutus:

Pikainen kurkkaus kuiva-ainekaappiin paljasti, ettei kaikkia ohjeessa mainittuja aineksia löydykään, joten tuttuun tapaani päätin hieman soveltaa ohjetta ja säveltää omiani. Käytin 1 dl kuitupuuroseosta ja loput vehnäjauhoja. Valkosipulin kynnen ja basilikan korvasin 2 tl:lla pizzamaustetta, joka sisältää valkosipulia, basilikaa, oreganoa, mustapippuria ja sipulia. Nokkosia tai pinaattia ei ollut, eikä myöskään tietoa mistä löytyisi nokkosia tai hanskat nokkosten keräämiseen. Apuleipurilla oli loistava idea, että pinaatti tai nokkonen korvataan ketunleivillä. Niinpä kaksi leipuria hipsi läheiseen metsään hakemaan ketunleipiä. Samalla reissulla nokkoset löysivät meidät. Palasimme kotiin ketunleipien ja nokkostenpolttamien kanssa.

Uteliaisuuttani ja varmistaakseni, etten vahingossa myrkytä perhettäni, päätin selvittää ketunleivän käytöstä ruuanlaitossa. Löysin yrteistä hyvinkin pätevän oloisen sivuston, Eliaksen yrttitarha, jossa ketunleivästä kerrotaan seuraavaa: "Ketunleipä eli käenkaali, on ravinnoksi kelpaava happaman makuinen kasvi. Lehdet sisältävät kalium- ja kalsiumsuoloja, oksaalihappoa, C-vitamiinia ja lima-aineita. C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta sitä on käytetty aiemmin kansanlääkinnässä keripukin hoitoon." Kaikki muu kuulostaa hyvältä, paitsi lima-aineet, mutta nekin lienee tarpeellisia, mikäli aineita ei omasta takaa löydy riittävästi.

Taikinan alustaminen käy selvästikin kuntoilusta: hauis tuli kipeäksi taikinan vaivaamisesta. Pyöreitä sämpylöitä tein noin 16 kpl. Kohottelin ennen uuniin laittamista vielä noin 15-20 min.

Olen yrittänyt leipoa täydellisen kauniita ja mehevän makuisia sämpylöitä useaan kertaan. Ja ihan yhtä monta kertaa olen ollut pettynyt, kun sämpylöistäni ei tullutkaan täydellisiä. Vihdoin ymmärsin ettei vika koskaan ollutkaan sämpylöissäni, vaan omassa suhtautumisessani niihin. Siinä vaiheessa, kun lakkaa jahtaamasta unelmaa, huomaa elävänsä sitä.

Syntymättömyyspäiväkakku

Täytekakkuja leivotaan ja syödään aivan liian harvoin. Kunnon täytekakkua parempaa kakkua ei olekaan. On kovin harmillista, että siitä päästään nauttimaan vain juhlapäivinä. Tänään päätimme pikku apuleipurin kanssa viettää syntymättömyyspäivää. Syntymättömyyspäivää voi viettää kaikkina muina päivinä paitsi syntymäpäivinä. Tämän viisaus on peräisin Ihmemaasta Kanilta ja Hullulta Hatuntekijältä. Saduista on sanomaa ja viisautta, joka meiltä aikuisilta saattaa unohtua. Kun katsoo maailmaa lapsen silmin, se alkaa näyttää taianomaiselta paikalta. Sellaisessa maailmassa leivotaan syntymättömyyspäiväkakkuja, lauletaan, nauretaan ja tanssitaan ihan muuten vaan. Ihan tavallista päivää voi juhlistaa ilman sen kummempaa syytä. Hyvää syntymättömyyspäivää siis kaikille niille, jotka eivät vietä tänään syntymäpäivää ja hyvää syntymäpäivää niille, jotka sitä tänään viettävät!

Tässä syntymättömyyspäiväkakun ohje:

1 lasi munia
1 lasi sokeria
½ lasia vehnäjauhoja
½ lasia kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Väliin:
Kermavaahtoa
Banaaniviipaleita
Mansikoita

Päälle:
Kermavaahtoa ja vapaavalintaisia koristeita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovaisesti nostellen munasokerivaahtoon. Kaada ja levitä taikina kakkuvuokaan tasaisesti ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Tarkista kypsyy puutikulla (esim. tulitikku). Jos kakkua ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä. Irroita kakkuvuoasta ja leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vatkaa kerma, viipaloin banaanit ja mansikat. Kokoa kakku tarjoiluvadille. Kostuta pohjat mehulla. Täytä kakku ja koristele kermavaahdolla ja esim. mansikoilla.

Ja tässä toteutus:

Mitä isompi lasi, sitä isompi kakku. Tämän leivontaohjeen olen oppinut äidiltäni. Kaikkea, paitsi leivinjauhetta (ja siis ei missään nimessä sitä!) tulee lasillinen. Tämä suklaakakku on variaatio perustäytekakkupohjasta, johon tulee vehnäjauhoja lasillinen. Nyt olen korvannut puolet vehnäjauhoista kaakaojauheella.

Kakkuohjeen mukaan valmis pohja tulee leikata kolmeen osaan. Minulla osia tuli neljä, sillä kakkupohja ei halunnut leikkaantua niinkuin olin suunnitellut. Päätin sijoittaa kahteen palaan rikkoutuneen pohjaosan kakun välikerrokseksi.

Kakun kostutukseen käytin sekamehua. Kakun kostutusvaihe on haastava. Toisinaan kakku on liian kuiva ja toisinaan liian kostea. Pohdin ja totesin, että liian kuiva on ikävämpi, joten laitoin mehua runsaasti. Unohdin kostuttaa päällimmäisen osan. Se ei oikeastaan haitannut yhtään.

Tässä valmis syntymättömyyspäiväkakku, joka leivottiin, koska jokainen päivä on lahja.

Pitsitorttu

Olen leiponut muutamia enemmän tai vähemmän katastrofaalisia kakkuja matkallani kakkutaivaaseen ja nyt päätin yrittää löytää oikotien sinne. Sain käsiini ohjeen kakkuun, jonka mainostettiin syntyvän ilman hermoromahdusta tai valtavaa apuvälinevarastoa.

Tässä pitsitortun ohje:

Pohjat:

100 g mantelirouhetta

100 g voita

1 dl sokeria

2 rkl vehnäjauhoja

2 rkl maitoa

1 rkl siirappia

Kinuski:

2 dl kuohukermaa

1 dl sokeria

1 dl siirappia

1 tl vaniljasokeria

Täyte:

3 dl vispikermaa

2 rkl sitruunatahnaa (lemoncurd)

Väliin ja päälle:

vadelmia

banaaniviipaleita

Pilko voi kattilaan, lisää muut aineet ja sekoita. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes voi sulaa. Levitä taikinaa leivinpaperin päälle kiekoiksi (halkaisijaltaan noin 15 cm). Pohjat leviävät paistamisen aikana, joten tee yksi kiekko/ paperin keskelle ja paista uunissa 175 asteessa noin 6 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä ennen kuin irrotat ne lastalla paperista. Mittaa kinuskia vasten aineet kattilaan ja kuumenna sekoitellen kiehuvaksi ja keitä hiljalleen, kunnes seos sakenee kastikkeeksi. Mausta vaniljalla ja jäähdytä. Vatkaa kerma ja mausta sitruunatahnalla. Viipaloi banaanit. Kokoa kakku suoraan tarjoiluvadille. Laita pohjimmaiseksi mantelilevy, levitä päälle kermavaahtoa, valuta päälle kinuskikastiketta ja lisää vadelmia ja banaaniviipaleita. Tee samoin seuraava kerros.

Ja tässä pitsitortun toteutus:

Olin vakuuttunut löytäneeni ratkaisun kaikkiin kakkuongelmiini, kun pohjien tekeminen vaikutti todella helpolta. Hykertelin tyytyväisyyttäni ja pastoin pohjia puolihuolimattomasti samaanaikaan kun valmistin ruokaa nälkäisen apuleipurin odottaessa malttamattomana. Huomasin, että elämässä voi saada opetuksen silloin kun sitä vähiten odottaa. Oikotietä onneen ei ole, mutta mikään ei estä nauttimasta matkasta sinne ja suhtautumasta myös epäonnistumisiin onnistumisina. Tänään onnistuin oppimaan uusia asioita leivonnasta ja siinä samalla myös elämästä.

Oppi nro: 1 Aina ei kannata säveltää omiaan

Vaikka aina on hyvä säilyttää tietty kriittisyys, toisinaan kannattaa tehdä juuri niinkuin kehoitetaan tekemään. Ohjeessa mainittua max 15 cm lähtöhalkaisijaa kannattaa noudattaa, sillä pohjat todellakin levisivät uunissa paljon sillä seurauksella, että olivat kokoamisvaiheessa liian ohuita ja pehmeitä.

Oppi nro: 2 Osta kinuski kaupasta

Keitin kinuskia kauan, mutta ainesseos ei osoittanut mitään merkkejä kinuskisoitumisesesta. Siinä vaiheessa päätin käyttää ensimmäisen oljenkorren ja kilautin kaverille. Kun sitten lopulta ymmärsin ottaa keitoksen pois liedeltä ja kokeilla sen jähmettymistä, huomasin, että kinuski oli ollut valmista jo ties kuinka kauan.

Oppi nro: 3 Ole kärsivällinen

Kun olin vatkannut kerman ja viipaloinut banaanit, ladoin täytteet pohjan päälle. Tässä vaiheessa huomasin, että kinuski oli edelleen tulikuumaa. Hetken aikaa (ehkä sekunnin) asiaa pohdittuani totesin, että kinuski oli heti välittömästi saatava jäähtymään. Laitoin kinuskin pakastimeen, sillä seurauksella, että se jähmettyi kököksi jota oli hyvin vaikeaa valuttaa täytteen päälle. Hetken aikaa asiaa pohdittuani totesin, että kinuski oli heti välittömästi saatava juoksevampaan muotoon. Laitoin kinuskin mikroon. Tuloksena oli hirveä limaklöntti, joka päätyi roskikseen.

Oppi nro: 4 Oikotietä kakkutaivaaseen ei ole

Matkallani kakkutaivaaseen koen haasteita, teen virheitä ja opin niistä. Leipomani pitsipläjäys maistui ihan elämältä: paikoittain liian kirpeältä ja toisaalta ihanan makealta.