Gluteiinittomat porkkanasämpylät

Vatsani on aiheuttanut minulle harmia kipuilemisen vuoksi lähes koko aikuisikäni. Olen yrittänyt noudattaa monenlaisia ruokavalioita ilman suurempia vaikutuksia. Syksyn aikana siirryin gluteiinittomaan ruokavalioon, koska huomasin vatsavaivojeni helpottavan jättäessäni leivän pois. Ajoittain sorruin syömään vanhojen ruokailutottumusten mukaisesti ja se kostautui pian. Jätettyäni gluteiinin pois ruokavaliostani huomasin myös jatkuvan ärtyneisyyden ja väsymyksen tunteen lievittyneen. Pakko kuitenkin myöntää, että kaipaan kunnon ruisleipää. Olen kokeillut kaupan valikoimista erilaisia gluteiinittomia leipiä ja tehnyt leipää myös itse. Olen aina ollut leivän ystävä ja myönnän, ettei gluteiiniton leipä tavallista leipää korvaa, ei sitten millään. En siltikään ole enää valmis kärsimään jatkuvista vatsakivuista. Tällä ruokavaliolla mennään siis.

Leivonta ei ole lainkaan helppoa gluteiinittomista jauhoista. Olen tutustunut ksantaaniin, joka on siis sokerista valmistettava luontainen sakeuttamisaine, joka korvaa sitkon gluteiinittomassa leivonnassa, antaa kuohkeutta taikinaan ja tekee leivän kuoresta rapean. Mutta ei sekään ihmeitä tee. Nyt siis uusia haasteita kohti ja opettelemaan gluteiinitonta leivontaa.

Tässä tänään leipomieni gluteiinittomien porkkanasämpylöiden ohje:

500 g porkkanasosetta
50 g hiivaa (tai 1 pss kuivahiivaa)
1 tl suolaa
1-2 rkl siirappia
2 dl kaurahiutaleita
2 tl ksantaania
6 dl gluteeinitonta jauhoseosta
75 g voita tai 1 dl öljyä

Lämmitä porkkanasose noin 37 asteiseksi. Liuota hiiva soseeseen. Lisää kaurahiutaleet ja anna turvota hetken aikaa. Lisää sitten siirappi ja suola. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää kokoajan sekoittaen taikinaan. Lisää rasva loppuvaiheessa. Muotoile taikinasta pyöreitä sämpylöitä ja anna kohota pellillä noin tunnin ajan. Paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Rosoisesta ulkonäöstään huolimatta sämpylöistä tuli kuohkeita ja maukkaita.

Keskeneräisiä asioita ja Banaanimuffineja

Nyt kun elellään vuoden 2013 viimeisiä päiviä, on hyvä saattaa päätökseen mahdollisimman moni keskeneräinen asia. Minulle siunaantui joulukiireiden jälkeen hetki aikaa hengähtää ihan itsekseni. Minä olen ihminen, joka pitää muiden ihmisten seurasta tiettyyn pisteeseen asti. Ja sitten kun en enää pidä, niin sitten en todellakaan pidä. Olen parempi ihminen, kun saan aina toisinaan olla  hetken aikaa itsekseni. Uskon, että sama koskeen myös monia muita kanssakulkijoitani. Ehkäpä kaikki riidat ja jopa sodat olisivat ehkäistävissä, mikäli vastapuolet ymmärtäisivät ajoissa ehdottaa toisilleen, että jospa oltaisiin molemmat omissa oloissamme hetken aikaa. Kun ottaa askelen taaksepäin ja asioita pohtii hetken aikaa itsekseen, saattaa huomata, että se mikä toisessa tai vallitsevassa tilanteessa ärsytti ja vihastutti, onkin haihtunut taivaan tuuliin.

"Tietä voi näyttää myös antamalla sitä." -Arno Kotro

Kun pohdin vuotta 2013 taaksepäin, huomaan, että minä olen muuttunut. Kuluneeseen vuoteen on sisältynyt monenlaisia asioita, joista merkittävin lienee avioero. Avioliitossa pysyminen katsotaan kunnialliseksi, mutta myös eroaminen on kunniallista silloin kun se on kaikkien parhaaksi. Eroaminen on ollut tuskallista, mutta kasvattavaa. Samoin on ollut koko kulunut vuosi. Elämä on kuin suopotkupallo-ottelu, jossa joutuu välillä kyntämään ja konttaamaan. Elämä vaatii rämäpäisyyttä ja sisua, eikä kentälle juuttumisesta saa masentua.

Vuodelle 2014 olen suunnitellut monenlaisia asioita. Aion tehdä ulkomaanmatkan jonnekin lämpimään. Voitteko kuvitella, etten ole koskaan ollut lentokoneessa?! Lisäksi aion ottaa tatuoinnin (älkää suotta huolestuko, en aio tehdä sitä ulkomaanmatkalla). Edellisen, pienen tribaalikuvioisen merihevosen, otin 18-vuotiaana. Uusi tatuointi olkoon syntymäpäivälahja itselleni. Hyvää syntymäpäivää 33-vuotias minä. Ensi keväänä aion opiskella akupunktiota. Olen ilmoittautunut huhtikuussa alkavaan A-klinikkasäätiön 5 pisteen korva-akupunktiokoulutukseen. Jostain syytä intuitioni kehoitti minua tekemään sen Tampereella, eikä suinkaan Helsingissä, joka olisi lähempänä ja siten myös helpompi vaihtoehto. Viivyn siis samassa yhteydessä Tampereella muutaman päivän. Ja toki ensi keväänä aion saattaa loppuun myös sairaanhoitajaopintoni.

Tässä vielä banaanimuffinien ohje, joka on jäänyt julkaisematta viime syksyltä. Leivoin näitä pojalleni välipalaksi, kun hän lähti koulutielle.

Banaanimuffinit (12 kpl)

1 dl kauraleseitä
1 tl kanelia
2 dl maitoa
3 kypsää banaania
½ dl ruskeaa ruokosokeria (intiaanisokeria)
3 rkl öljyä
2 tl vaniljasokeria
1 kananmunan valkuainen
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl soijajauhoja
1 rkl leivinjauhetta

Pinnalle:

1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl kauraleseitä

Sekoita keskenään maito ja kauraleseet. Jätä likoamaan 5 minuutiksi. Muussaa banaanit karkeasti haarukalla kulhossa. Lisää sekaan sokerit, öljy ja munanvalkuainen. Sekoita kuivat aineet (+ leivinjauhe ja kaneli) keskenään ja sekoita maitokauraleseseokseen ne ja banaanimuussi. Nosta amerikanmuffini vuokiin lusikalla ja ripottele pinnalle fariinisokeri-kaneli-kauralesesos. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Tällä samalla ohjeella voi valmistaa myös vadelma-inkiväärimuffineja. Korvaa silloin kaneli jauhetulla inkiväärillä ja banaanit noin 2,5 dl vadelmia.

Jouluinen kerrosjälkiruoka

Joulukuu on taas täällä ja samoin joulupuuhat kiireineen. Nyt on joulukuu jo puolessa välissä ja jouluvalmisteluni ovat lähestulkoon täysin tekemättä. Toivon, että piparkakkutalo valmistuisi vielä tänä viikonloppuna. On melko kummallista, että yhden päivän takia tarvitsee hössöttää niin mahdottoman paljon. Toivon, että osaisin olla kiirehtimättä ja nauttisin jokaisesta hetkestä perheen ja läheisten kanssa. Sillä siitähän joulussa on oikeasti kyse. Kaikki muu on vain markkinatalouden keksimää hömppää. Jouluostoksilla käydessäni pohdin sitä, että kaikkein mieluiten lahjoittaisin ystävilleni ja perheelleni aikaa. Sitä minä kaiken tämän kiireen keskellä toivoisin myös itselleni.

Meillä joulukuu muuten alkoi pikkujoulujen viettämisellä "Arvostele illalliseni"-henkisesti. Tein kolmen ruokalajin illallisen perheelleni. Jälkiruoaksi tein ensimmäistä kertaa jouluista kerrosjälkiruokaa.


Tässä kerrosjälkiruoan ohje:

Pipareita murustettuna
200 g turkkilaista jogurttia
2 dl vispikermaa
Marjoja (esim. mustikoita ja mansikoita)
Sokeria oman maun mukaan
Päälle: sulatettua suklaata tai suklaakastiketta

Sekoita turkkilainen jogurtti, kermavaahto ja sokeri. Lisää korkeaan lasiin kerroksittain piparimurua, jogurttikermavaahtoa, marjoja ja päällimmäiseksi sulatettua suklaata tai suklaakastiketta. Anna levätä hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

Mukavaa joulun odotusta kaikille! <3

Unien tulkintaa aamiaispyödässä

Olen haltioitunut unista. Näen unia melkein joka yö. Melkein joka aamu luen Suurta unikirjaa etsien unieni symboliikkaan merkityksiä. Unitulkinnassa on erilaisia koulukuntia. Eräs näistä on Herra Freudin unitulkinta, joka oli aikoinaan hänen psykoterapeuttinen työvälineensä. Freudin teoriat ovat mielenkiintoisia, mutta osin koomisia. Herra Freudin unien symboliikan tulkinnan mukaan meillä on vain yksi päämäärä, paritella. Kaikki muu toimintamme täällä maan päällä pyrkii johtamaan vain siihen. Haluaisin ajatella, etteivät kaikki unissani esiintyvät pitkulaiset ja pyöreähköt asiat kuvastaisi vain kiinnostustani vastakkaiden sukupuolen housujen sisältöön. Siksi siis olenkin viehättynyt Herra Freudin tulkintoja enemmän muista unitulkinnoista. Unia on tutkittu kautta ihmiskunnan historian ja aikoinaan niitä on pidetty viesteinä jumalilta tai enteinä. Useissa kulttuureissa unta pidetään jonkinlaisena sielunvaelluksena. Joidenkin teorioiden mukaan unissa sielu voi kulkea toiseen todellisuuteen, henkimaailmaan. Sinne minä siis unissani menen.

Salvador Dalin maalaukset ovat hyvin unenomaisia.

Minulle unet eivät ole vain mentaalista kohinaa, vaan sisimpäni pyrkimys nostaa asioita esiin tietoisen mielen käsiteltäväksi. Unet paljastavat sen, kuinka suuri mysteeri meidän ihmisten sisin onkaan. Yritän kirjoittaa unipäiväkirjaa ja ymmärtää sitä kautta unien viestintää. Unissa mieli ja järki, on poistettu käytöstä ja siksi unissa voi tapahtua mitä tahansa. Olen aina ollut viehättynyt surrealismista taiteessa ja esimerkiksi Salvador Dalin maalaukset ovat mielestäni kiehtovia. Surrealismissa etsitään piilossa olevia maailmoja alitajunnasta juuri unien, transsitilojen ja hallusinaatioiden avulla. Mitä jos tämä elämä, jota elämämme tietoisesti, onkin vain yksi unen muoto? Milloin me olemme siis hereillä oikeasti?

Tälläisia pohdintoja siis tänään aamupalapöydässä. Tässä huippuhyvien muffineiden ohje. Hyvää alkavaa joulukuuta kaikille! <3
 
Aamiaismuffinit (12 kpl)

4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
½ tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
1 rkl pestyn appelsiinin kuorta hienoksi raastettuna
1 kananmuna vatkattuna
2 ½ dl appelsiinimehua
60 g voita sulatettuna
1 pss (200g) pakastemustikoita jäisinä

Koristeluun:

Tomusokeria

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe sekä appelsiininkuoriraaste. Sulata ja jäähdytä voi. Lisää kuiviin aineksiin sekoittaen appelsiinimehu, vatkattu muna ja jäähtynyt rasva. Sekoita joukkoon nopeasti jäiset mustikat. Jaa taikina Amerikanmuffinivuokiin ja paista uunissa 225 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Unia ja aamuja pohtiessani olen todennut myös sen todeksi, että normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin aina ainakin 10 minuuttia lisää. Huomenna on taas maanantai ja aikainen herätys...

Voimaannuttavia suklaakeksejä

Viime viikkojen aikana olen ahkeroinut opintojeni parissa. Toivon, että ensi keväänä olisin viisaampi ja taitavampi monessakin asiassa elämässäni, mutta näillä näkymin olen ainakin sairaanhoitajampi. Viimeiset kolme viikkoa olen viettänyt mittaillen sairaalan käytäviä ja harjoitellen monia kliinisen hoitotyön toimintoja kirurgian parissa. Minulle on ollut kasvun paikka astua maailmaan, josta en ole tiennyt juuri mitään. Nyt olen saanut aitiopaikalta seurata tosielämän puuhapetejen touhuja, joten kaikki kunnioitus ja kiitos kirurgeille, jotka ovat aivan uskomattoman luovia ja taitavia, sekä erikoistuville lääkäreille, jotka ovat näyttäneet minulle, että meillä kaikilla on oppivuotemme. Kukapa sitä osaisikaan heti kaiken? On hienoa pohtia yhdessä, että "mitähän osaa suolesta tässä nyt katsellaan kamerasta, osaako joku arvata..." ja "hei kuule, sinä opiskelija siinä, voitko soittaa oikean kirurgin paikalle?" Näihin viikkoihin on mahtunut paljon iloa, naurua, väsymystä ja kyyneleitä. Anteeksiantamisia ja anteeksisaamisia. Olen todennut, että tasan sen verran kun olen valmis antamaan anteeksi itselleni, olen valmis antamaan anteeksi myös muille. Meistä jokainen on elämän opiskelija ja oppii yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vietimme lauantaina rakkaan ystäväni syntymäpäiviä tanssien vanhan navetan ylisillä ja totesin, että mikäli minulla on jonain päivänä edes puolet hänen pulppuavasta ilostaan, riemustaan ja sokaisevasta säteilystään, saan olla tyytyväinen. Onnea vielä kerran Rakas sielunsisareni <3

Löysin kirpputorilta kirjan, jonka reseptin ansiosta olen jaksanut raskaan syksyn alun. Tässä resepti sadunomaisen ihaniin kekseihin, mutta pieni varoituksen sananen: näihin jää koukkuun ja pahasti.

Ps. Jos joku lihoo syötyään näitä keksejä kilokaupalla, allekirjoittanutta ei voida vetää vastuuseen asiasta.

Suklaa-pähkinäkeksit (12 kpl)

115 g voita
1 dl intiaanisokeria
½ tl vanilijasokeria
1 kananmuna vatkattuna
reilu 1 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl grahamjauhoja
1 ½ rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
115 g tummaa suklaata
(kaakaopitoisuus väh. 70 %)
55 g pähkinöitä rouhittuna
3 rkl maitoa

Vatkaa voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vatkattu kananmuna. Yhdistä vaahtoon jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita hyvin. Lisää karkeasti rouhitut suklaapalat, pähkinärouhe ja maito. Sekoita vielä kerran. Nosta seoksesta kahden lusikan avulla leivinpaperille tasaisen kokoisia nokareita (6/ pelti) melko kauas toisistaan, sillä taikina leviää kypsyessään. Taputa taikinanokareet haarukalla hiukan litteämmiksi ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes tuntuvat pehmeiltä, mutta kiinteiltä.

Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös suolapähkinät.

Omenapaistosta ja ihmeitä

Elämä on täynnä ihmeitä. Jokainen päivä on täynnä ihmeitä ja silti toisinaan kuulemme väitteitä siitä, ettei ihmeitä tapahdu. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, mutta juuri siksi, että niin käy, emme enää näe niiden ihmeellisyyttä. Jos punainen meri jakautuisi kahtia huomenna, se olisi meidän mielestämme ihmeellistä. Se olisi suoranainen ihme, mutta jos se tapahtuisi seuraavana päivänä, viikkona tai kuukautena uudelleen, se ei ihmetyttäisi meitä enää lainkaan. Ihmeet ovat meille arkipäivää. Silti minunkin uskoni ihmeisiin on ollut välillä koetuksella, mutta elämällä on mukava tapa yllättää meidät paatuneimmatkin ihmettelijät. Minä uskon ihmeisiin, mutta sitäkin enemmän uskon ihmeidentekijöihin. Niin juuri, Sinuun ja Minuun. Kauniina kesäpäivänä sain muistutuksen siitä, että meissä ja tässä maailmassa on paljon hyvää. Eräs muukalainen, ihmeidentekijä rannalla, nousi kaikessa hiljaisuudessa ylös pyyhkeeltään, kävi polkupyörällään lähikaupassa ja toi kaikille meille rannallaolijoille jäätelöt. Ja sen kummemin kiitosta pyytämättä jatkoi omia puuhiaan. Kiitos ihmeidentekijä, että taioit jäätelöä ja muistutit ihmeistä, joita me kaikki voimme tehdä toinen toisillemme.

Enkelikokoelman uusimmat pikkuenkelit kuiskuttelevat keittön kaapin päällä.

Toinen ihme, joka tänään tapahtui, oli kadonneen häkkikellarin avaimen "löytyminen". Kun kaksi aikuista jo elämää nähnyttä ihmistä laittaa hynttyyt yhteen ja lusikat samaan laatikkoon, saattaa tilanpuute toisinaan aiheuttaa pientä (tai suurempaa) ahdistusta. Ja silloin kun hätä on suurin, käykin niin, että häkkikellarin avain, (tai oikeastaan 3 avainta) katoaa mystisesti. Siinähän sitten elellään ja katsellaan laatikoita, pinoja ja tavaraa pursuavia kaappeja pari kuukautta. Ja kiristellään hampaita, minä eritoten. Rannalta tullessani, kotiovella, sain yllättäen ajatuksen, että minulla on häkkikellarin avain. Ja siinähän se nökötti, avainnipussani. Avain onneen oli kokoajan minulla itselläni. Tosin, ei minua ne tavararöykkiöt ole enää häirinneet moneen viikkoon.

Ja kun nyt näitä ihmeitä aloin luettelemaan, niin kerronpa vielä yhden. Minä tein ihmeen: ompelin mekon itselleni. Siitä ei tullut täydellinen, mutta riittävän hyvä ensimmäiseksi mekoksi. Saatan jatkossa ommella mekkoja lisää, kunhan nyt ensin opiskelen ompelusanastoa. Se helpottanee kaavojen lukemista ja ompelemista. Visioita riittää, mutta ompelutaitoa täytyy kartoittaa. Kun nyt on kuitenkin niin, että tekemällä oppii, niin ommella aion jatkossakin. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä aina voi oppia uusia taitoja. Se, joka väitti, ettei vanha koira opi uusia temppuja, oli väärässä. Uskon, että meidän tulisi haastaa itsemme jatkuvasti oppimaan uusia asioita. Itseasiassa olisi järkevää tehdä lista, johon kirjoittaa kaikki asiat, jotka haluaa elämänsä aikana oppia. Jokaisesta ei voi tietenkään tulla oopperalaulajaa, mutta laulamaan voi oppia, vaikkei lauluääni olisikaan satakielen. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon naapurin rouva. Terveisiä vaan sinne! Ooppera kuuluu tänne alakertaan asti... Ehkä minustakaan ei tule ammattimaista pukuompelijaa, mutta ompelutaidon voin ja aion silti oppia. Leipominen alkaa sujua jo, joten harjoitus on tehnyt tehtävänsä, jos nyt ei ihan mestaria vielä.

Tässä omenapaistoksen ohje:

noin 4 kpl happamia omenoita
½ dl vaahterasiirappia
1 tl kanelia

Taikina:
150 g voita
1½ dl intiaanisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
1 dl pähkinärouhetta

Voitele piirakkavuoka. Leikkaa omenat kuutioiksi. Levitä vuoan pohjalle. Valuta siirappi ja kaneli omenoiden päälle ja sekoita hyvin. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, vaniliinisokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele taikina omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle rouhittuja pähkinöitä. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Leivonnaiset, joihin käytetään intiaanisokeria, ovat väriltään aina ruskeita. Valitettavasti siis vähemmän näyttäviä leivonnaisia, kuin valkoisella sokerilla leivotut, mutta ravintoarvoltaan huomattavasti parempia. Intiaanisokeri sisältää kalsiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, magneesiumia, piihappoa, pantoteenihappoa, B1, B2, B3, B6, A ja E-vitamiineja sekä fluoria. 

Marenkikakkua & Hidasta Elämää

Nyt on se aika vuodesta, kun isketään jarrut pohjaan ja hidastetaan vauhtia. Huomaan itselleni kehittyneen vauhtisokeuden aiheuttavan hidastamisvaikeuksia. Kokemus on samankaltainen, kuin moottoritiellä 120 km/h vauhdista siirryttäessä 60 km/h vauhtiin kesäisten tietöiden vuoksi. Puolet hitaampi vauhti tuntuu tuskastuttavan hitaalta. En ole vuosiin harrastanut lomailua ja nyt kun olen innostunut tunnustamaan asioiden todellisia laitoja, voin paljastaa, että olen välttänyt lomailua. Lukuunottamatta vuoden 2011 marraskuun muutaman viikon lomaa, olin lomalla viimeksi vuoden 2009 kesällä eli noin 4 vuotta sitten. Tänä vuonna ajattelin harjoitella lomailua ja ehkäpä ottaa sen jopa tavaksi.

"Jos haluat elää pitkään, elä hitaasti."

Kesäloman ensimmäinen päivä on takana ja saldo on seuraavanlainen: yksi hermoromahdus, jonka jälkeen synkkää pohdintaa elämästä sisältäen seuraavat vähemmän ylevät ajatukset: "Ei tästä mitään tule, en jaksa mitään enkä pysty mihinkään.". Hermoromahduksen jälkeen keräilin itseäni muutaman tunnin ajan ja sitten lähdin kirjastoon, josta lainasin pinon kesälukemista itseni kouluttamista varten. Paikallisesta kaupasta mukaani tarttui valurautaetana. Hetken aikaa ihmettelin, että miksi myynnissä on rumia valurautakoriste-etanoita, kun niitä oikeitakin kuulemma löytyy ihmisten puutarhoista jo kiusaksi asti, ja sitten nakkasin etanan ostoskoriini. Totesin sen olevan muistuttamassa minua hitaammasta elämästä. Kaikessa rumuudessaan se on oikeastaan aika hellyyttävä. Sopii varmastikin hyvin vaaleasävyiseen sisustukseen enkelipatsaitteni viereen. Huomaatteko? Ajattelen heti positiivisemmin, vaikken ole vielä edes lukenut yllä olevaa elämäntaito-opasta.

Tällä hetkellä ompeleminen täyttää ajatukseni niin tehokkasti, että unohdin vehnäjauhot ruokakauppaan. Lankaa muistin ostaa eli viis ruoasta, kunhan lankaa piisaa! Materiaalit ompeluihini olen ostanut kirpputorilta, josta kankaita saa hyvinkin edullisesti.

Ompelin pojan huoneessa hujan hajan oleville pehmoleluille lelukassin vanhasta pussilakanasta. Kun elämässä on paljon keskeneräisiä asioita, on todella mukavaa saada tehtyä jotakin valmiiksi. Voisi siis sanoa, että ompeleminen täyttää valmiiksisaamisen tarpeeni. Joskus se myös opettaa sietämään keskeneräisyyttä.

Ompelemisen lisäksi olen leiponut marenkikakkua. Britakakku on raikasta ja yllättäen ei lainkaan niin makeaa, kuin marenkikakun olettaisi olevan.

Marenkikakku

Pohja:

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Pinnalle:

3 valkuaista
2 dl tomusokeria
hiukan vaniljasokeria
½ pussia rouhittuja pähkinöitä

Täyte:

kermavaahtoa
4 tl vanilijakastikejauhoa
marjoja (esim. mustikoita, mansikoita ja vadelmia)

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Lisää vuorotellen maito ja vehnäjauhot, johon sekoitettuna leivinjauhe. Levitä pohjataikina pellille. Vatkaa marenki vaahdoksi. Levitä varovasti taikinan päälle ja ripottele marengin päälle vielä pähkinärouhe. Paista uunissa 175 asteessa 20-30 min. Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan. Täytä ja tarjoile.

Lämpimät suklaatartelletit

Olen kärsinyt luomisen tuskasta koko kevään. Olen luonut uutta, itsestäni ja samalla elämästä ympärilläni. Uuden luominen vaatii luomisprosessin, jossa yrityksen ja erehdyksen kautta valmistuu jotain uutta ja ihmeellistä. Minulle tuo uusi ja ihmeellinen asia on parisuhde, jossa elän. Kaikessa ihanuudessaankin se on osoittautunut haastavaksi tälle vapautta rakastavalle peikkotytölle, joka ei aikaisemmassa elämässään ole halunnut sitoutua mihinkään. Siinä missä parisuhteeseen kuuluu vapaus, kuuluu myös eräs lupaus, johon molemmat osapuolet sitoutuvat. Se lupaus on: Minä kasvan kanssasi. Me emme voi luvata toisillemme kasvavamme samaan suuntaan, sillä joskus se on mahdotonta. Voimme vain luvata kulkea yhtä matkaa elämän polkujamme sen aikaa kun se on kasvumme kannalta tarpeellista. Joskus se voi tarkoittaa koko loppuelämää.


"Sininen rakkaus" <3



Tuskaisen kevään jälkeen olen ollut väsynyt, mutta kesä on tuonut myös voimaantumisen tunteen. Vanhat möröt ovat menettäneet mahtinsa ja alkaneet näyttää hassuilta. Olen voittanut monia pelkojani, kun olen joutunut ne kohtaamaan. Nyt kun pelot ovat hälvenneet, ainakin suurelta osin, tuntuu tyhjältä. Ja kun tuntuu tyhjältä, alkaa pieni Luoja minussa taas työskentelemään. Raskaan kevään jälkeen olen pyrkinyt taas palaamaan meditoimisen pariin. Tässä mainittakoon, että en ole koskaan ollut siinä järin hyvä. Siinä missä toiset kokevat humahtavansa jonnekin syvälle sisimpäänsä, jossa asuu viisaus ja vastaukset elämän suuriin kysymyksiin, minä alan pohtia risti-istunnan hankaluutta tai sitä, että takapuolen alla tuntuu olevan jokin ikävä kurttu matossa. Ehkäpä minäkin jonain päivänä humahdan syvälle sinne hiljaisuuteen, sydäntietoisuuteen tai minnelie ne muutkin menevät. Siihen saakka meditoin omalla tavallani. Tänään meditoidessani näin sieluni silmin kangaslaukkuja. Se ei kuulosta kovinkaan henkiseltä, mutta ehkä on sitä kuitenkin. Olen nimittäin löytänyt luovuuteni monen vuoden jälkeen. Piirsin ja maalasin viime talvena ensimmäistä kertaa vuosiin, ja nyt olen alkanut ommella. Näin ollen leivontablogini laajenee yhden naisen marttakerhoksi.

Uuden ihanan ja raastavan raskaan kasvuprosessini, rakkauden ja parisuhteen kunniaksi leivoin romanttista iltapalaa hyvän luomuvalkoviinin kera. Suklaatartelletit ovat todellista rakkausruokaa.

Tässä Lämpimien suklaatartellettien ohje:
(4 annosta)

Murotaikina:

125 g mantelimassaa
1 mt suolaa
125 g voita
1 muna
3 ½ dl sokeria

Suklaatäyte:

225 g tummaa suklaata
25 g voita
4 valkuaista
2 keltuaista

Sekoita mantelimassa ja suola yleiskoneella. Käytä konetta, kunnes seos on notkeaa ja lisää sitten voi vähän kerrallaan. Lisää muna ja lopuksi jauhot. Älä sekoita paljoa. Kaavi taikina muovipussiin ja anna levätä jääkaapissa noin tunti. Nosta jauhotetulle pöydälle ja kauli 2 mm paksuiseksi. Ota muotilla 4 levyä, jotka 2 cm suurempia kuin vuoat. Vuoraa vuoat taikinamassalla. Painele reunat hyvin, ettei väliin jää ilmaa. Pane vuoat pakastimeen tunniksi. Paista sitten 175 asteessa noin 15 min (kunnes kullanruskeita).

Suklaatäyte:

Paloittele suklaa ja sulata se voin kanssa. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sekoita keltuaiset suklaavoisulan joukkoon ja kääntele siihen valkuiasvaahto. Jaa seos esipaistettuihin vuokiin ja pane pakastimeen. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kun uuni on valmis, siirrä tartelletit suoraan pakastimesta uuniin. Paista kunnes täyte pullistuu eli noin 10 minuuttia. Sirottele päälle tomusokeria ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa. Ylijäävän murotaikinan voi pakastaa ja käyttää esimerkiksi marjapiirakkataikinana.

Ja tässä toteutus:

Tämä resepti on Tina Nordströmin, ruotsalaisen kaimani, joka on kuuluisa keittiövelho. Olen ennenkin tehnyt näitä tartelletteja, jotka ovat suuritöisiä, mutta todella hyviä. Minulle ei ole vielä(kään) selvinnyt leipomisen välivaiheissa tapahtuvan pakastamisen tarkoitus. Epäilemättä pakastusvaihe on tärkeä, jostain tuntemattomasta syystä.

"Minne, minne kysyin

tyhmä kun olin

Yhdessä, sinä vastasit,

viisas kun olet

yhdessä on se paikka

jossa jokainen on

kokonaan minä,

myös sinä olet sinä

Keskeltä sydäntään

ei kenenkään

tarvitse purkaa muureja

eikä muureja sydämeensä pystyttää

Sinne me veimme toisemme.

siellä me elämme ja olemme" <3

(Tommy Taberman)

Mansikka-raparperipiirakka

Näin kerran unta, että olin kala. Olin kala, joka ui vastavirtaan. Kala uupui ponnistellessaan ja pyristellessään takaisin sinne mistä oli tullut, joen yläjuoksulle. Pyristelystään huolimatta kala ei päässyt takaisinpäin, vaan virtaava vesi kuljetti kalaa eteenpäin. Uni oli hyvä muistutus siitä, miksi olen ollut viime kuukausina niin kovin väsynyt. Olen yrittänyt pyristellä vastavirtaan elämässäni.

Vanhalle ystävälleni antamani neuvot voisin antaa myös itselleni: Ui elämän virran mukana, älä pyristele vastaa. Anna tunteiden virrata vapaasti lävitsesi, tunne ne, tunnista ne ja anna niiden mennä. Älä takerru niihin. Älä elä menneessä. Menneisyydestä on tarkoitus oppia, mutta mitään muuta tarkoitusta sillä ei enää ole. Kun menneisyydessä tehdyistä valinnoista ja kokemuksista on saanut tarvitsemansa opin ja ymmärryksen, ne voi jättää taakseen.

Kun tämä väsynyt kala ymmärsi vihdoin antautua elämän virran eteenpäin kuljeteltavaksi, suurin osa väsymyksestä taittui. Vaikka tällä hetkellä tiedänkin minne olen menossa, en tiedä suunnitelmiani kovinkaan pitkälle. Vanhasta viisastuneena tiedän ainakin sen, mitä en enää halua. Elämä sai minut kyseenalaistamaan melkein kaiken tietämäni ja oppimani.

Näiden pohdintojen ohessa leivoin piirakkaa.

Tässä Mansikka-raparperipiirakan ohje:

Pohjataikina:

3 dl vehnäjauhoja
100 g margariinia
1 rkl sitruunanmehua
½ dl kylmää vettä

Täyte:

3 dl vettä
2 dl sokeria
4 suurta raparperin vartta kuutioina
1 sitruunanmehu
4 rkl Maizenajauhoa
3 kananmunan keltuaista
1 rkl voita
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

1 litra mansikoita

Valmista pohjataikina ensin. Sekoita ensin margariini ja jauhot muruseokseksi ja lisää sitruunanmehu ja kylmä vesi. Muovaa taikina palloksi ja pane muovipussiin. Anna jähmettyä jääkaappissa 2-4 tuntia. Kauli taikina ja painele halkaisijaltaa noin 25 cm vuokaan. Tue reunat foliosta muovatulla pannalla. Paista 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Mittaa vesi, sokeri, raparperinpalat, sitruunanmehu ja maissijauhot kattilaan. Kiehauta ja lisää sitten keltuaiset, voi ja vaniljasokeri. Kiehauta ja jäähdytä. Kaada täyte piirakkapohjalle. Koristele mansikoilla ja tarjoa jäätelön kanssa.

Ja tässä toteutus:

Heti leipomisen aloitettuani huomasin, että maissijauhot unohtuivat kauppaan. Päätin korvata jauhot vanilijakastikejauheella, jolla olen huomannut olevan lähes yhtä tehokas vaikutus. Totesin myös, että raparperi on sen verran kirpakkaa, että sokeria kannattaa laittaa täytteeseen reilummin.

Tässä vaiheessa kesää ei kotimaisia mansikoita ole vielä saatavilla, mutta ostin muun maalaisia. Hyviä nekin ovat kotimaista mansikkasatoa odotellessa.

Tässä mallia pohjan foliopannalle. Pohjataikina oli hankalasti kaulittavaa. En malttanut odottaa 2-4 tuntia jääkaapissa jähmettymistä, vaan leivoin heti.

Tässä valmis mansikka-raparperipiirakka <3

Juustosarvet

Vanha ja tunnettu viisaus, jonka mukaan silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi, sisältää syvällisempää tietoa kuin miltä äkkiseltään vaikuttaa.  Kaikki se mitä on tehty meitä vastaan, siunaa meitä sitten, kun aika on kypsä. Minulle se aika on nyt. Olen saanut siunauksista suurimman. Elämä on antanut minulle mahdollisuuden muistaa, nähdä ja oivaltaa uudella tavalla omia kokemuksiani lapsuudessa.
 
Monet meistä elävät traumojensa kanssa sulkeutuneina, kykenemättä näkemään syy- ja seuraussuhteita ja kärsien niistä koko elämänsä sokeina. Kun kohtaamme itse elämässämme huonoa kohtelua, alamme kohtelemaan myös itse toisia ihmisiä huonosti. Omat haavat eivät kuitenkaan parane tökkimällä puukoniskuja kanssakulkijoihin, vaan kohtelemalla toisia siten kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan; rakkaudella, myötätunnolla ja hellyydellä. Näemme toisissa ihmisissä aina osan itsestämme. Osan, jonka voimme joko hyväksyä tai torjua. Elämä tarjoaa meille kasvumahdollisuuksia, jotta voisimme oppia rakastamaan itseämme ja jotta voisimme parantua niistä traumoista, jotka ovat saaneet meidät uskomaan, ettemme voisi rakastaa itseämme kokonaisuudessa. Rakastamalla toisia, rakastamme myös itseämme ja haavamme paranevat. Hyvä uutinen on se, että vaikka parantumisen ja kasvamisen prosessi käy tuskallisesti ja hitaasti, se todella tapahtuu. Kun elämää tarkastelee myöhemmin, niin huomaa, että jotain merkittävää on todella tapahtunut. Meillä jokaisella on mahdollisuus vapautua karman kiertokulusta ja astua vapaaseen elämään. Tie vapauteen vaatii sokeudesta luopumista ja itsensä kaikkien puolien näkemistä, lähempää tarkastelua ja kohtaamista, sekä lopulta armahtamista. Itsetutkiskelun ohessa leivoin juustosarvia.

Tässä juustosarvien ohje (16 kpl):

Taikina:
2 dl juustoraastetta (emmental)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 prk kermaviiliä
½ dl öljyä

Täyte:
1½ dl juustoraastetta (emmental)


Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää kermaviili ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista n. ½ cm:n paksuinen pyöreä levy. Leikkaa taikinapyörällä levyt kahdeksaan lohkoon. Laita juustoraastetta täytteeksi jokaisen lohkon leveämpään päähän. Rullaa sarviksi. Voitele munalla. (Voit ripotella vielä pinnalle vähän juustoraastetta, jos haluat.) Paista 200 asteessa n. 10 min, kunnes sarvet ovat saaneet hieman väriä.

Rakkaudella Omena-persikkapiirakkaa

Me ihmiset olemme kuin rakennuksia. Meidät on rakennettu vuosien saatossa. Osa meistä on vankkoja kivijaloillaan tukevasti seisovia taloja, osa korkeita pilvenpiirtäjiä ja osa taas hökkeleitä, jotka hädintuskin pysyvät pystyssä. Ajan kuluessa rakennuksissa saattaa ilmetä vikoja, jotka ovat syntyneet jo rakennusvaiheessa tai niiden elinkaaren aikana. Joskus taloon saattaa tulla vuotavat katto tai jotain muuta ongelmaa, joka korjataan pikaisesti. Loputtomiin eivät pikakorjaukset kuitenkaan auta, vaan lopulta vaaditaan vanhojen rakenteiden purkamista ja uuden rakentamista. Jos talon ongelma on syvällä perustuksissa, voi asian korjaaminen vaatia suurempaa ja laajempaa purku-urakkaa.

Me kaikki toimimme erilaisten arvojen ja ajatusten ajamana. Itsetutkiskelun ja kirkkaan peilin avulla olen todennut, että jatkuva puolustusmekanismin ylläpito on pitänyt minut etäällä muista ihmisistä. Pelossa eläminen saa ihmisen suhtautumaan kaikkiin kuten viholliseen. Mahdollisen satuttajan pelkääminen aiheutti itselläni sen, etten voinut päästää mitään läpi, sillä se olisi voinut olla jotain negatiivista. Nyt olen joutunut tilanteeseen, jossa minun on ollut pakko pohtia sitä mikä on todellista ja mikä ei. Samalla olen joutunut kohtaamaan menneisyyteni haamuja. Se ei ole ollut helppoa. Vaikeaa on ollut niiden rakenteiden, ajatusten ja mallejen toteaminen, jotka ovat aiheuttaneet minussa vääristyneen toiminnan.Vieläkin vaikeampaa on ollut rakenteiden purkaminen ja hitaasti tapahtuvat uudelleenrakennus. Olen todennut, että voimme lukea teoriaa vaikka kuinka paljon, mutta todella oppiakseen täytyy kokea kaikki käytännössä. Minun matkani on sisältänyt huonojakin hetkiä ja kömmähdyksiä. Yritän (aina se ei ole onnistunut!) olla kiitollinen myös niistä, sillä huonot hetket muistuttavat minua siitä, että katson asiaa edelleen vääränlaisten rakenteiden läpi. Purku-urakka ja uudelleenrakentaminen siis jatkuu.

Tässä Omena-persikka-piirakan ohje:

200 g margariinia

1 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 omenaa
½ prk persikoita
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
2 tl kanelia

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen kokoajan vatkaten samalla. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää seokseen. Ota 1/3 taikinasta eri kulhoon koristeraitoja varten. Levitä loput taikinasta piirakkavuokaan. Pilko omenat ja persikat. Levitä pohjan päälle. Sekoita muut täyteaineet keskenään ja kaada omena-persikkaseoksen päälle. Laita loput takinasta pursottajaan ja pursota päälle koristeraidat. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin. 30 min.

Ja tässä piirakan toteutus:

Vielä ei ole saatavilla kotimaisia omenoita, mutta kohta saadaan niitäkin. Piirakkaa varten omenat kannattaa kuoria ja pilkkoja pieniksi kuutioiksi. Joissain ohjeissa omenanpalat suositellaan keitettäväksi sokeriliemessä, sekin voi olla hyvä vaihtoehto.

Koristeraidat tein pursottamalla ja se oli kovin sotkuista puuhaa. Jos olisin tiennyt, että raidat leviävät uunissa kuitenkin, olisin käyttänyt asiaan hieman vähemmän aikaa ja energiaa.

Suuri kiitos matkakumppanilleni, joka on auttanut minua näkemään rakenteissani olevat korjaustarpeet.

Päivistä sinua etsin, unista sinut löysin, nyt täytät molemmat. Kun tulet lähelleni ja otat minut rintaasi vasten hellästi, toivon ettet koskaan päästäisi irti. <3

Äitiysdementiaa ja inkiväärikeksejä

Olen tehnyt elämässäni paljon sellaisia valintoja, jotka olisivat jääneet tekemättä, mikäli olisin tiennyt millaisia asioita tulen kohtaamaan. Yksi sellainen valinta oli lapsen hankkiminen. Ennen äitiyttä kuvittelin toisinaan, että elämäni oli raskasta. Sitten tulin äidiksi. Ensimmäinen järkytys tilanteessa oli tunne siitä, että sydämeni on siirtynyt kehoni ulkopuolelle. Äitiys sai elämäni tuntumaan merkityksellisemmältä ja todellisemmalta. Lapsen syntymä herätti minussa syviä ja hienoja tunteita, ja avasi sydäntäni tuntemaan suurta tunnetta nimeltään rakkaus. Lapseni on minulle suuri opettaja.

Kuten kaikki äidit, myös minä olen halunnut olla täydellinen äiti. Vuosien valvomisen ja äitiysdementtian koettuani jouduin hyväksymään olevani vain tavallinen äiti. Olin tavallinen äiti, joka väsyi vauvansa itkuun ja syyllisyyden kuumat kyyneleet silmissään katui tekemäänsä valintaa. Olen äiti, joka on silti hulluna lapseensa. Siihen samaan lapseen, joka on ajoittain tehnyt minut pähkähulluksi. Olen ollut tavallinen äiti, joka on pitkän päivän päätteeksi raivonnut ja huutanut kurkku suorana lapselleen, ettei saa huutaa. Ja yhtä monta kertaa olen tuntenut häpeää ja syyllisyyttä siitä, että olen ollut huono esimerkki. Olen tavallinen äiti, joka on aina kuullut moitetta äitiydestään ja kuvittelemillaan moitteilla ruokkinut omaa epävarmuuttaan. Ja ainakin yhtä monta kertaa viillellyt itse terävästi sanojeni piikeillä toisia tavallisia äitejä. Anteeksi.

Olen ollut äiti, joka on piinallisesti suorittanut äitiyttä. Ja täydellisyyteen pyrkiessäni olen astunut aina askeleen kauemmaksi siitä tärkeimmästä. Olen ollut aivan tavallinen äiti ja usein miettinyt olenko riittävästi äiti. Olen huokaillut valtaisan vastuuni ja äärettömän rakkauteni äärellä. Olen äiti, joka on omaa aikaa viettäessään tuntenut piston sydämessä. Olen ollut äiti, joka on kaivannut rakkautta puolisoltaan, mutta ei vaan ole osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Tämä tähän mennessä seitsemän vuotta kestänyt matkani on kasvattanut minua enemmän kuin mikään muu elämässäni. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka olen saanut olla pörröpäisen pojanviikarin äitinä. Seitsemässä vuodessa olemme kokeneet yhdessä paljon; surua ja pelkoa teho-osastolla, valvottuja öitä, väsymystä ja kiukkua, iloa ja naurua, onnellisuutta ja sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, ettei sitä voi sanoin kuvata. Viimeisen vuoden aikana peikkopoika on kasvanut vahvemmaksi, viisaammaksi ja itsenäisemmäksi, aivan kuten äitinsäkin.

Vuosia sitten putosin äitiyden mustaan aukkoon, jossa vaadin itseltäni liikaa. Tänään olen toisenlainen äiti. Olen äiti, mutta se ei ole kaikki mitä olen. Äitiys ei ole yli-ihmisyyttä eikä vaadi supervoimia. Supervoimia vaatii elämän ahnehtiminen ja kaiken muun suorittaminen äitiyden ohella. Kaikkea ei voi, eikä ole tarvettakaan tehdä silloin kun lapset ovat pieniä. Ollaan siis armollisia itsellemme ja toisillemme, Hyvät Äidit. Hyvää äitienpäivää! <3

Tänään en leiponut äitienpäiväkakkua, enkä tehnyt ruokaa kotona. Kävin peikkopojan kanssa ravintolassa syömässä ja siellä ollessani huomasin, ettei pojalla ollut ainuttakaan puhdasta vaatetta päällä. En antanut senkään asian häiritä yhtään, sillä sellaisia ne peikkopojat ovat: multaisia, hiekkaisia ja ah, niin ihania. <3

Tässä leipomieni inkiväärikeksien reseptejä kaksin kappalein:

Inkivääricookies (12 kpl):

200 g sulatettua margariinia
4 dl sokeria
2 munaa
2 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kaardemummaa
1 dl maitoa
1 dl raastettua inkivääriä

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat ja suola ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Viimeiseksi lisää maito ja raastettu inkivääri ja sekoita. Levitä leivinpaperille pyöreiksi kiekoiksi ja paista 170 asteessa uunin keskitasolla noin 10 min.

Inkiväärikeksit (noin 30 kpl)

100 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl siirappia
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1 tl inkiväärijauhetta

Vatkaa voi, sokerit ja siirappi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää vaahdon joukkoon. Muotoile taikinasta 3 pitkää pyöreää tankoa uuninpellille leivinpaperin päälle. Painele raitoja haarukan avulla. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min. Annan jäähtä hetki ja leikkaa viistoiksi paloiksi.

Tässä keksien toteutus:

Inkivääricookies-reseptistä pitäisi ohjeen mukaan tulla 12 isoa keksiä, mutta taikinamäärä oli niin suuri, että päätin tehdä useita pienempiä.

Inkivääri on jauhettuna joulumausteena tuttu, mutta tuore on jäänyt monelle, myös minulle hieman vieraammaksi. Inkivääriä saa tavallisista ruokakaupoista edullisesti, mutta itse ainakin pohdin juuren alkuperää, sillä se tulee useimmiten Kiinasta. Olen kuullut, että Kiinan maaperä on yksi maailman saastuneimpia eikä luomutuotantokaan taida olla kovin valvottua. Tuore inkivääri maistuu kirpeältä ja sen tuoksu on voimakas. Kuiva ja tuore inkivääri maistuvat  erilaisilta. Inkiväärin sanotaan auttavan moniin vaivoihin, esim. närästykseen ja flunssaan.

Tässä valmiita inkiväärikeksejä kahta laatua. Keksejä tuli todella runsaasti, joten ehkä seuraavalla kerralla teen vain puolikkaan taikinan.

"On vaikeaa olla onnellinen, jos yritää koko ajan olla hyvä ihminen. Onnellisuus onkin paljolti oman keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden hyväksymistä." <3

Pullia Dallasin tyyliin

Minun elämäni loistava esimerkki helppouden vaikeudesta. En itsekään tiedä miksi minun on niin vaikeaa hyväksyä se, että jokin asia tapahtuu helposti, yksinkertaisesti ja kevyesti. Ajoittain olen yrittänyt tarkkailla uudessa valossa tätä kummallista ilmiötä nimeltään Minä. Me ihmiset usein ajattelemme jonkin asian saavuttamisen olevan vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa, koska silloin voimme uskotella itsellemme tietävämme minne olemme menossa. Joskus nopein tie voi näyttää siltä, ettei sen johda mihinkään.

Tulevaisuudesta tiedämme vain vähän. Ja tulevaisuushan on heti tämän jälkeen. Minä mielelläni ennustaisin, kontrolloisin ja ohjaisin tulevaisuutta. Tulevaisuus vaan ei halua tulla kontrolloiduksi tai ohjatuksi. Sanotaan, että tietämättömyydessä eläminen on vapauttavaa. Sanotaan myös, että jos ihminen elää jatkuvasti nykyhetkessä, hän kykenee näkemään tunteensa, ajatuksensa ja ruumiinsa erilisenä itsestään eikä häntä vainoa enää menneisyyden tarinat tai tulevaisuuden huolet. Harmi vaan, ettei edellä mainittua "valaistumista" voi ostaa McDonaldsin Drive-In-kaistalta. Siksi yritän todeta itselleni yhä uudelleen ja uudelleen: "Olet jo perillä. Kaikki on tässä. Päästä irti menneisyyden haamuista ja tulevaisuuden huolista."

Kun nyt olen siis ensin karannut ja sitten virallisesti eronnut, voinkin paljastaa hankkineeni heti uudet appivanhemmat. Vaikkei niissä edellisissäkään mitään vikaa ollut. Terveisiä vaan sinne! <3 Uudet appivanhempani kävivät jokunen viikonloppu sitten kylässä ensimmäistä kertaa ja kyläilyn kunniaksi (ja näyttääkseni olevani hyvä miniäehdokas) leivoin pullaa. Päätin vieläpä leipoa pullien pullaa, kunigaspulla Dallaspullaa.

Tässä Dallaspullien ohje:

Pullataikina:

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 muna
3/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kaardemummaa
100 g margariinia
8-9 dl vehnäjauhoja

Täyte:

50 g margariinia
1 muna
½ tlk maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 pss vaniljakastikejauhetta (esim. Ekströms)
(1 dl pähkinärouhetta)

Valmista pullataikina ensin. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeria, suola, vaniljasokeri, kaardemumma ja kananmuna. Sekoita. Lisää jauhot pikkuhiljaa alustaen. Lisää lopuksi pehmeä/ sula margariini. Vaivaa taikina hyvin. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 30 min. Sillä aikaa kun pullataikina on kohoamassa, valmista täyte. Hiero pehmeä margariini sokereiden kanssa sekaisin. Lisää muna, rahka (ja pähkinörouhe). Lisää vaniljakastikejauhe vasta juuri ennen täytteen levittämistä, sillä täyte sakenee ja jämähtää melko nopeasti. Kun taikina on kohonnut, vaivaa ja kaulitse siitä suuri levy. Levitä täyte levyn päälle ja rullaa taikina rullalle. Leikkaa terävällä veitsellä noin 25 palaan, ja laita pullavuokiin pellille. Kohota vielä hyvin. Voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle. Paista pullat 225 asteessa uunin keskitasolla kauniin vaaleanruskeiksi.

Ja tässä toteutus:

Ei mennyt taas ihan putkeen pullan leipominen. Kävin työpäivän päätteeksi kaupassa vilkuillen ostoslistaa. Päätin hetken mielijohteesta ostaa valmiiksi vaniljalla maustetun rahkan ja unohtaa vaniljakiisselijauheen. Suosittelen hankkimaan vaniljakastikejauhetta, sillä se on mainittu reseptissä ihan syystä. Minä haluan aina tietää miksi. Kyllähän sekin tässä sitten selvisi. Tästä lähtien leivon aina ohjeen mukaan, tosin vannomatta paras.

Dallaspullien kuolema. Niin siinä sitten kävi, että ne levisivät täytteineen leikkauspöydälle.

Sain elvytettyä pullat pullavuokien avulla. Tavoite oli saada pullat leikkauspinta ylöspäin vuokaan. Toteutus oli lähinnä se, että lapioin vuokaan kaikein mahdollisen roippeen, jonka pöydältä sain kaavittua. Laitettuani pullat uuniin jännitin paisuvatko ne yli vuokien. Osa paisui, mutta osasta tuli onneksi ihan sieviä.

Valmiit Dallaspullani olivat syötäviä. Seuraavalla kerralla ostan kaupasta kiltisti kaiken tarvittavan ja leivon oikeita Dallaspullia.

"Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä." (John Stenbeck).

Naan-leipää ja uusia alkuja

Olen pohtinut alusta aloittamisen vaikeutta. Elämä tarjoaa meille useita mahdollisuuksia aloittaa alusta. Me ihmiset teemme elämässämme valintoja sen hetkisen tiedon ja olosuhteiden mukaan. Joskus valinnat jälkikäteen ajatellen tuntuvat vääriltä. Todellisuudessa ei ole olemassa oikeita ja vääriä valintoja. On vain valintoja, joiden mukaisesti sen hetkinen elämämme muotoutuu tietynlaiseksi. Jokainen valinta jonka elämässämme teemme, oli valinnalla näennäisesti sitten positiivisia vai negatiivisia vaikutuksia, mahdollistaa oppimisen ja kasvamisen. Valinnat ja kokemukset vahvistavat ja lopulta mahdollistavat oman todellisen Itsensä tunnistamisen. Kun valintoja elämässään tekee rakkauden ja ilon, eikä pelon johdattamana, päätyy lopulta siihen pisteeseen, jossa on mahdollisuus aloittaa kaikki alusta.

Elämämme on täynnä pieniä syntymiä ja kuolemia. Elämänvaiheemme alkavat syntymästä ja päätyvät kuolemaan. Ihmissuhteita syntyy ja kuolee, koulu alkaa ja loppuu, sekä erilaiset tehtävät elämässämme alkavat ja päättyvät. Valintamme ovat ikäänkuin polkuja, jotka poikkeavat elämän päätieltä silloin kun kuljemme vastoin sydämemme ääntä. Aina kun kuuntelemme sisältämme löytyvää viisautta, joka tietää mikä on meille parhaaksi, astumme polulle, joka johtaa takaisin elämämme päätielle. Sille tielle, joka vie kotiin. 

Minä olen elämässäni päätynyt siihen pisteeseen, jossa elämä tarjoaa mahdollisuutta aloittaa alusta. Mahdollisuutta tehdä asiat tällä kertaa toisin, Itseni kannalta paremmin. Elämä tarjoaa mahdollisuutta olla sitä mitä haluan olla ja tehdä elämästäni sellaisen, kuin sen haluan olevan. Mahtavasti tarjouksesta huolimatta olen ollut vihainen. Kiukkuni on verhonnut taakseen alusta aloittamisen pelon. Viime vuoden huimissa muutoksen energioissa löysin elämäntieni, jonka hukkasin vuosia sitten astuessani harhaan. Elämän oppilaana olen ollut itsepäinen luupää, joka ei ole ottanut oppia vastaan helposti. Siksi kuljin vuosia harhapolkua pitkin pöpelikössä ja piikkipensaissa. Vihdoin tuli aika, jolloin vastoinkäymiset ja harhapolut eivät olisi minua enää kasvattaneet. Olin kasvanut riittävän pieneksi kulkemaan kotiin vievää tietä. Siksi sanon itselleni tänään sen, minkä sanomiseen minulla ei ole ollut aikaisemmin rohkeutta: "Saat anteeksi. Olet valmis aloittamaan alusta."

Avioero on leimaa vaille valmis ja astuu voimaan näinä päivinä. Kuolema. Ja uusi alku.

Tänään leivoin naan-leipää. Tykästyin kyseiseen leipään muutamia vuosia sitten nepalilaisessa ravintolassa. Olen päättänyt etsiä täydellisen naan-leivän reseptin. Perheeni saa siis seuraavinen viikkojen aikana syödä luultavasti useammanlaista naan-leipää, sitä oikeanlaista, parasta versiota odotellessa.

Tässä Naan-leipien resepti:

2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
½ dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
noin 6 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeria, öljy, jogurtti ja kevyesti vatkattu kananmuna. Lisää jauhoja sen verran, että taikinasta tulee pehmeä ja pallomainen. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä. Muoteile sitten taikinasta tanko ja jaa se 8-10 osaan. Pyöritä osat palloiksi ja kaaviloin niistä soikeita litteitä leipiä. Kohota leivät leivinpaperilla, voitele voisulalla ja ripottele siemeniä pinnalle. Paista leipiä uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Ja tässä Naan-leipien toteutus:

Naan-leipä on tunnettu intialaisesta keittiöstä ja sopii hyvin erilaisten lämpimien keittojen tai patojen lisäkkeeksi. Aasiassa naan-leipä yleensä valmistetaan tandooriuunissa, mutta kun minulla ei sellaista (ainakaan vielä toistaiseksi) ole, tavallinen kotiuunini saa kelvata.

Jostain syystä minun on nykyisin hyvin vaikea noudattaa sääntöjä tai suosituksia. Kai olen sittenkin villilapsi, joka alettuaan leikkiä aikuista unohti elämän hauskuuden ja sen, että joskus säännöt on tehty rikottaviksi. Toisaalta leipomisessa reseptin noudattaminen voisi taata varmemmin onnistuneen lopputuloksen. Soveltaminen ei voi olla täysin huono juttu, sillä kaikki maailman huippukokit säveltävät ja soveltavat aina ihan omiaan mittailemalla "hyppysellisen sitä ja hyppysellisen tätä" ainesosaa keitoksiinsa. Toisaalta minä en (vielä) ole huippukokki, joten ensin täytynee oppia säännöt ja vasta sitten alkaa soveltamaan niitä.

Käytin taikinaan 150 g maustamatonta jogurttia, sen ohjeessa mainitun ½ dl sijasta. Tämä siksi, että en tiennyt mitä olisin tehnyt sillä loppujogurtilla. Kaiketi oli parempi käyttää se kokonaan tähän, ettei jäänyt nurkkiin lojumaan. Minulle sattui myös pieni kömmähdys reseptia lukiessani: sokeria tulikin sen ruokalusikallisen sijasta teelusikallinen. Hups vaan (taas). Käytin taikinaan intiaanisokeria tavallisen valkoisen yökkömyrkkysokerin sijasta. Tavallinen sokeri on intiaanisokeria makeampaa, joten intiaanisokeria kannattaa laittaa leivonnaisiin runsaammin, mikäli sitä käyttää tavallisen sokerin sijasta.

Tänään tarjoilin kanakeittoa ja naan-leipää flunssaiselle perheelleni. Kanakeitto ainakin amerikkalaisissa elokuvissa parantaa flunssan supernopeasti, joten miksei täällä pohjolan tosielämässäkin. Ainakin jos oikein kovasti uskoo siihen ja muistaa, että rakkaudella tehdyllä ruualla on aina superhyviä vaikutuksia. <3

Keittiöjumalattaren suklaakakkua

Mitä tehdä kun mieleen hiipii vaarallisen usein, että eläisi mieluummin jotain toista elämää? Mikä tarkoitus on kalvavalla tyytymättömyyden tunteella, joka hiljalleen valtaa ajatukset? Olen pitkään yrittänyt väistellä negatiivisia tunteita, kunnes vihdoin ymmärsin niilläkin olevan tarkoituksensa. Ei niitä olekaan tarkoitus sivuuttaa tai pyyhkiä pois. On tärkeää löytää tie oman tyytämättömyytensä sydämeen, sillä vain silloin voi muuttaa elämässään kurssia ja alkaa tavoitella jotakin uutta.

Kuulin tarinan mummosta, joka kuolinvuoteellaan elämän ja sairauden väsyttämänä, totesi vierellä olleille läheisilleen painokkaasti: "Niin monta tuntia minäkin olen elämässäni turhaan siivonnut!" Tuo vanha viisas nainen osasi kiteyttää yhteen lauseeseen sen, mikä niin monen elämässä hiertää. Mikä pakottaa meidät pätemään ja tekemään ylitöitä, tai kiillottamaan ja puunaamaan kotia, etteivät mahdolliset vierailijat vaan näkisi meidän olevan väsyneitä ja kyllästyneitä koko suorituskeskeiseen elämäämme. Itkeä voi salaa, mutta silloinkin vain sisäänpäin. Emme halua katsoa tilannettamme rehellisesti ja todeta, että tämä elämä, jonka kulissien rakentamisen eteen olen tehnyt niin paljon töitä, on aivan älytön. Tätä elämää minä en halunnut. Tämä elämä on pettymys.

Kun vihdoin pääsee tyytymättömyydessään niinkin pitkälle, että on valmis myöntämään pettymyksensä, kannattaa olla helpottunut. Sillä nyt seuraa hyvä uutinen: Elämä on vain näytelmää. Kun esitys on ohi, kulissit voidaan purkaa. Kulissien purkamisen jälkeen saattaa iskeä järkytys. Niin minulle on käynyt. Aika ajoin pohdin paluuta vanhaan näytelmään, mutta se ei tunnu enää mielekkäältä. En osaa enää näytellä sitä roolia. Hetkittäin olen yrittänyt ja tuntenut itseni pelleksi, naurettavaksi, jopa itseni mielestä. Sillä kun näytelmä on ohi, ei ole enää roolihahmoa. On vain se mitä todellisuudessa olen. Kun tämän ymmärtää, on aika lähteä teatterista etsimään omannäköistä elämää. Jos olen täysin rehellinen itselleni, minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä se on. Todellisen itsensä näköisen elämän rakentamiseen tarvitaan rohkeutta ja kypsyyttä, jotta uskaltaa toimia eri tavoin kuin muut. Jos uskallus puuttuu, siitäkin huolimatta, että ihminen on saavuttanut riittävän kypsyyden, jää helposti toteuttamaan toisten toiveita – oli ne sitten todellisia tai kuviteltuja – ja sitten huomaakin olevansa tyytymätön elämäänsä. Minä elän välitilassa, jossa vanhaan ei ole paluuta, mutta mitään uuttakaan ei ole luotuna. On vain täytettä odottavaa tyhjyyttä. Se tyhjyys mahdollistaa omien varjojensa ja pahimpien pelkojensa kohtaamisen ja voittamisen.

Tänään hemmottelin itseäni ja perhettäni suklaakakulla. Tämä resepti on Sikke Sumarin, sen tunnetun keittiöjumalattaren.

Tässä suklaakakun ohje:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
2-3 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl (n. 150 g) tummaa suklaata rouhittuna
2 dl sulatettua voita
4 munaa 
1 dl espressokahvia

Sekoita yhdessä kulhossa keskenään kuivat aineet ja toisessa kulhossa  märät aineet. Yhdistä sitten kuivat aineet märkiin. Kaada taikina irtopohjaiseen, voideltuu noin 24-senttiseen vuokaan ja paista 180 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku on melkein kypsä, mutta sisältä vielä kostea.

Ja tässä suklaakakun toteutus:

Käytin kakkuun tavallisen sokerin sijasta intiaanisokeria. Kahvin jätin kokonaan pois, mutta korvasin sen ½ dl kuumaa vettä. Suklaatakaan en viitsinyt rouhia, vaan sulatin kattilassa. Päälle levitin noin 130 g tummaa suklaata sulatettuna ja mantelirouhetta. Suklaakakun tarjoilin vanilijajäätelön kanssa.

"Ihmiset yrittävät usein elää elämäänsä takaperin.
 He hankkivat rahaa ja tavaroita, jotta pystyisivät tekemään sitä mitä haluavat, tullakseen onnellisiksi.
Elämähän kulkee juuri päinvastoin. Ihmisen täytyy ensin olla sitä, mitä on, sitten tehdä mitä hänen kuuluu tehdä, saadakseen sen mitä haluaa."
(Margaret Young)