Keittiöjumalattaren suklaakakkua

Mitä tehdä kun mieleen hiipii vaarallisen usein, että eläisi mieluummin jotain toista elämää? Mikä tarkoitus on kalvavalla tyytymättömyyden tunteella, joka hiljalleen valtaa ajatukset? Olen pitkään yrittänyt väistellä negatiivisia tunteita, kunnes vihdoin ymmärsin niilläkin olevan tarkoituksensa. Ei niitä olekaan tarkoitus sivuuttaa tai pyyhkiä pois. On tärkeää löytää tie oman tyytämättömyytensä sydämeen, sillä vain silloin voi muuttaa elämässään kurssia ja alkaa tavoitella jotakin uutta.

Kuulin tarinan mummosta, joka kuolinvuoteellaan elämän ja sairauden väsyttämänä, totesi vierellä olleille läheisilleen painokkaasti: "Niin monta tuntia minäkin olen elämässäni turhaan siivonnut!" Tuo vanha viisas nainen osasi kiteyttää yhteen lauseeseen sen, mikä niin monen elämässä hiertää. Mikä pakottaa meidät pätemään ja tekemään ylitöitä, tai kiillottamaan ja puunaamaan kotia, etteivät mahdolliset vierailijat vaan näkisi meidän olevan väsyneitä ja kyllästyneitä koko suorituskeskeiseen elämäämme. Itkeä voi salaa, mutta silloinkin vain sisäänpäin. Emme halua katsoa tilannettamme rehellisesti ja todeta, että tämä elämä, jonka kulissien rakentamisen eteen olen tehnyt niin paljon töitä, on aivan älytön. Tätä elämää minä en halunnut. Tämä elämä on pettymys.

Kun vihdoin pääsee tyytymättömyydessään niinkin pitkälle, että on valmis myöntämään pettymyksensä, kannattaa olla helpottunut. Sillä nyt seuraa hyvä uutinen: Elämä on vain näytelmää. Kun esitys on ohi, kulissit voidaan purkaa. Kulissien purkamisen jälkeen saattaa iskeä järkytys. Niin minulle on käynyt. Aika ajoin pohdin paluuta vanhaan näytelmään, mutta se ei tunnu enää mielekkäältä. En osaa enää näytellä sitä roolia. Hetkittäin olen yrittänyt ja tuntenut itseni pelleksi, naurettavaksi, jopa itseni mielestä. Sillä kun näytelmä on ohi, ei ole enää roolihahmoa. On vain se mitä todellisuudessa olen. Kun tämän ymmärtää, on aika lähteä teatterista etsimään omannäköistä elämää. Jos olen täysin rehellinen itselleni, minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä se on. Todellisen itsensä näköisen elämän rakentamiseen tarvitaan rohkeutta ja kypsyyttä, jotta uskaltaa toimia eri tavoin kuin muut. Jos uskallus puuttuu, siitäkin huolimatta, että ihminen on saavuttanut riittävän kypsyyden, jää helposti toteuttamaan toisten toiveita – oli ne sitten todellisia tai kuviteltuja – ja sitten huomaakin olevansa tyytymätön elämäänsä. Minä elän välitilassa, jossa vanhaan ei ole paluuta, mutta mitään uuttakaan ei ole luotuna. On vain täytettä odottavaa tyhjyyttä. Se tyhjyys mahdollistaa omien varjojensa ja pahimpien pelkojensa kohtaamisen ja voittamisen.

Tänään hemmottelin itseäni ja perhettäni suklaakakulla. Tämä resepti on Sikke Sumarin, sen tunnetun keittiöjumalattaren.

Tässä suklaakakun ohje:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
2-3 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl (n. 150 g) tummaa suklaata rouhittuna
2 dl sulatettua voita
4 munaa 
1 dl espressokahvia

Sekoita yhdessä kulhossa keskenään kuivat aineet ja toisessa kulhossa  märät aineet. Yhdistä sitten kuivat aineet märkiin. Kaada taikina irtopohjaiseen, voideltuu noin 24-senttiseen vuokaan ja paista 180 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku on melkein kypsä, mutta sisältä vielä kostea.

Ja tässä suklaakakun toteutus:

Käytin kakkuun tavallisen sokerin sijasta intiaanisokeria. Kahvin jätin kokonaan pois, mutta korvasin sen ½ dl kuumaa vettä. Suklaatakaan en viitsinyt rouhia, vaan sulatin kattilassa. Päälle levitin noin 130 g tummaa suklaata sulatettuna ja mantelirouhetta. Suklaakakun tarjoilin vanilijajäätelön kanssa.

"Ihmiset yrittävät usein elää elämäänsä takaperin.
 He hankkivat rahaa ja tavaroita, jotta pystyisivät tekemään sitä mitä haluavat, tullakseen onnellisiksi.
Elämähän kulkee juuri päinvastoin. Ihmisen täytyy ensin olla sitä, mitä on, sitten tehdä mitä hänen kuuluu tehdä, saadakseen sen mitä haluaa."
(Margaret Young)