Omenapaistosta ja ihmeitä

Elämä on täynnä ihmeitä. Jokainen päivä on täynnä ihmeitä ja silti toisinaan kuulemme väitteitä siitä, ettei ihmeitä tapahdu. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, mutta juuri siksi, että niin käy, emme enää näe niiden ihmeellisyyttä. Jos punainen meri jakautuisi kahtia huomenna, se olisi meidän mielestämme ihmeellistä. Se olisi suoranainen ihme, mutta jos se tapahtuisi seuraavana päivänä, viikkona tai kuukautena uudelleen, se ei ihmetyttäisi meitä enää lainkaan. Ihmeet ovat meille arkipäivää. Silti minunkin uskoni ihmeisiin on ollut välillä koetuksella, mutta elämällä on mukava tapa yllättää meidät paatuneimmatkin ihmettelijät. Minä uskon ihmeisiin, mutta sitäkin enemmän uskon ihmeidentekijöihin. Niin juuri, Sinuun ja Minuun. Kauniina kesäpäivänä sain muistutuksen siitä, että meissä ja tässä maailmassa on paljon hyvää. Eräs muukalainen, ihmeidentekijä rannalla, nousi kaikessa hiljaisuudessa ylös pyyhkeeltään, kävi polkupyörällään lähikaupassa ja toi kaikille meille rannallaolijoille jäätelöt. Ja sen kummemin kiitosta pyytämättä jatkoi omia puuhiaan. Kiitos ihmeidentekijä, että taioit jäätelöä ja muistutit ihmeistä, joita me kaikki voimme tehdä toinen toisillemme.

Enkelikokoelman uusimmat pikkuenkelit kuiskuttelevat keittön kaapin päällä.

Toinen ihme, joka tänään tapahtui, oli kadonneen häkkikellarin avaimen "löytyminen". Kun kaksi aikuista jo elämää nähnyttä ihmistä laittaa hynttyyt yhteen ja lusikat samaan laatikkoon, saattaa tilanpuute toisinaan aiheuttaa pientä (tai suurempaa) ahdistusta. Ja silloin kun hätä on suurin, käykin niin, että häkkikellarin avain, (tai oikeastaan 3 avainta) katoaa mystisesti. Siinähän sitten elellään ja katsellaan laatikoita, pinoja ja tavaraa pursuavia kaappeja pari kuukautta. Ja kiristellään hampaita, minä eritoten. Rannalta tullessani, kotiovella, sain yllättäen ajatuksen, että minulla on häkkikellarin avain. Ja siinähän se nökötti, avainnipussani. Avain onneen oli kokoajan minulla itselläni. Tosin, ei minua ne tavararöykkiöt ole enää häirinneet moneen viikkoon.

Ja kun nyt näitä ihmeitä aloin luettelemaan, niin kerronpa vielä yhden. Minä tein ihmeen: ompelin mekon itselleni. Siitä ei tullut täydellinen, mutta riittävän hyvä ensimmäiseksi mekoksi. Saatan jatkossa ommella mekkoja lisää, kunhan nyt ensin opiskelen ompelusanastoa. Se helpottanee kaavojen lukemista ja ompelemista. Visioita riittää, mutta ompelutaitoa täytyy kartoittaa. Kun nyt on kuitenkin niin, että tekemällä oppii, niin ommella aion jatkossakin. Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä aina voi oppia uusia taitoja. Se, joka väitti, ettei vanha koira opi uusia temppuja, oli väärässä. Uskon, että meidän tulisi haastaa itsemme jatkuvasti oppimaan uusia asioita. Itseasiassa olisi järkevää tehdä lista, johon kirjoittaa kaikki asiat, jotka haluaa elämänsä aikana oppia. Jokaisesta ei voi tietenkään tulla oopperalaulajaa, mutta laulamaan voi oppia, vaikkei lauluääni olisikaan satakielen. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon naapurin rouva. Terveisiä vaan sinne! Ooppera kuuluu tänne alakertaan asti... Ehkä minustakaan ei tule ammattimaista pukuompelijaa, mutta ompelutaidon voin ja aion silti oppia. Leipominen alkaa sujua jo, joten harjoitus on tehnyt tehtävänsä, jos nyt ei ihan mestaria vielä.

Tässä omenapaistoksen ohje:

noin 4 kpl happamia omenoita
½ dl vaahterasiirappia
1 tl kanelia

Taikina:
150 g voita
1½ dl intiaanisokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
1 dl pähkinärouhetta

Voitele piirakkavuoka. Leikkaa omenat kuutioiksi. Levitä vuoan pohjalle. Valuta siirappi ja kaneli omenoiden päälle ja sekoita hyvin. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, vaniliinisokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele taikina omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle rouhittuja pähkinöitä. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Leivonnaiset, joihin käytetään intiaanisokeria, ovat väriltään aina ruskeita. Valitettavasti siis vähemmän näyttäviä leivonnaisia, kuin valkoisella sokerilla leivotut, mutta ravintoarvoltaan huomattavasti parempia. Intiaanisokeri sisältää kalsiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, magneesiumia, piihappoa, pantoteenihappoa, B1, B2, B3, B6, A ja E-vitamiineja sekä fluoria.